Kymmenisen vuotta sitten oli kulunut noin kymmenisen vuotta varusmiespalveluksen loppumisesta. Varusmiespalveluksen jälkeen olin saanut kertaalleen kutsun vapaaehtoiseen viikonlopun harjoitukseen. Kun toista kutsua ei vuosien kuluessa alkanut kuulumaan oli tartuttava itse toimeen. Varusmieskoulutukseni sain sotilaspoliiseissa, joten luontevaa oli etsiä saman koulutuksen käyneitä Oulun alueelta. Sangen helposti onneksi löytyi Oulun Sotilaspoliisikillan yhteystiedot ja eipä aikaakaan, kun jo olin ensimmäisessä killan järjestämässä tapahtumassa. Muistan, kuinka huomasin löytäneeni mahtavia tyyppejä, joilla kaikilla oli erilainen tausta, mutta kaikkia yhdisti yhteinen asia: kiinnostus maanpuolustukseen. Suurin harmitukseni tuohon aikaan oli, että harjoituksia oli niin sangen harvoin. Vain muutama parin tunnin harjoitus vuodessa. Joka kerta harjoituksen lopulla löysin itseni keskustelemassa vetäjien kanssa, että eikö näitä voisi olla hieman useammin. Enpä tiennyt tuolloin mitä tulevaisuus tulisi pitämään sisällään.
Keväällä 2015 huomasin mielenkiintoisen harjoituskokonaisuuden MPK:n koulutuskalenterista: HIUKKA2015. Harjoituksessa vielä järjestettäisiin juuri minulle sopiva sotilaspoliisikurssi. Ajattelin, että tuonnehan pitää osallistua. Olin jo ilmoittautumassa kurssille, kun huomasin, että harjoituksessahan järjestetään myös taisteluensiavun kurssi. Terveydenhuollon koulutukseni siviilissä sai miettimään, että pitäisikö sittenkin hakeutua tällä kurssille. Aikani pähkäiltyäni ja soitettuani aluetoimistoon lisätietojen toivossa päädyin hakeutumaan tstea-kurssille. Tuossa harjoituksessa tuttu kollega kertoi, että MPK:ssa tarvittaisiin aktiivisia terveydenhuollon osaajia toimintaan mukaan ja kehotti ottamaan yhteyttä silloiseen MPK:n piiripäällikköön Timo Kesäläiseen. Tuon kohtalokkaan harjoituksen jälkeen uskaltauduin ottamaan yhteyttä piiripäällikköömme. Ei muuta kuin Timon juttusille. Tulimme heti hyvin juttuun ja eipä aikaakaan, kun löysimme useamman yhteisen tutun historiasta. Timo tarjosi heti mahdollisuutta osallistua apukouluttajaksi seuraavan vuoden harjoitukseen, johon tietysti suostuin. Olihan minulla jo todella vankka yhden harjoituksen kokemus MPK:n toiminnasta.
Siinä Timon kanssa keskustellessamme hän sattui kysymään minun sotilasarvoani. Vastasin olevani korpraali. Ajatukseni intissä oli, että minun ei kannata turhaan kouluttautua johtajaksi, koska tiesin että opiskelupaikkani lääketieteellisessä tiedekunnassa tarkoittaisi, että kriisiaikana toimisin kuitenkin siviiliterveydenhuollossa eikä PV:llä olisi minulle käyttöä. En tuolloinkaan arvannut kuinka väärässä olin. Muistan elävästi, kun kysyin aiheuttaako silloinen sotilasarvoni ongelmia toimimisessa MPK:n kursseilla. Timo diplomaattisesti vastasi, että ei aiheuta, mutta sotilasorganisaatiot tuppaavat olemaan hieman hierarkkisia ja joillakin ihmisillä voi olla haasteita ottaa vastaan käskyjä miehistöön kuuluvalta. Hetken luulin jo urani MPK:ssa loppuvan, ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Onneksi Timolla oli ratkaisuehdotus heti mielessä. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua reserviläisille tarkoitetulle Miehistöstä Aliupseeriksi -kurssille. Hullua ei tarvinnut kauaa yllyttää ja jo seuraavana keväänä alkoi kyseinen kurssi. Tuolla kurssilla yllytys jatkui ja tiedusteltiin halukkuutta hakeutua Aliupseerista Upseeriksi -kurssille. No, arvanette miten siinä sitten kävi. Itsenäisyyspäivänä 2018 saatuani ylennyksen vänrikiksi tuli väkisinkin mieleen eräs suomalainen elokuvahistorian kulttihahmon urakehitys armeijassa, kun kahdessa vuodessa olin vaihtanut miehistön väkäsen pieneen ruusukkeeseen. Nyt vaan odotellaan, että reserviläisille avattaisiin oma YE-kurssi.
Itseni kouluttamista tärkeämpänä olen kokenut kenttälääkinnän osaamisen levittämisen. Erilaisia aiheen piirissä pyöriviä kursseja on tullut vedettyä ympäri Pohjois-Suomea, aina Vaasasta Rovaniemelle, Kainuuta unohtamatta. Tarkastelin tätä artikkelia kirjoittaessani MPK:n järjestelmästä osallistumiseni eri kursseille. Merkintöjä löytyi 71:stä eri tapahtumasta. Kun tähän lisätään kertausharjoitukset, niin uskallan väittää, että jonkinlaista kokemusta alkaa pikkuhiljaa kertymään kenttälääkinnästä.
Mikä saa ihmisen uhraamaan parhaimmillaan yli 30 vuorokautta vuodessa erilaisiin maastopuvussa toteutettaviin tapahtumiin? Jokaisella on varmasti omat syynsä, mutta itseäni eniten motivoivat ihmiset, niin kouluttajakaverit kuin kurssilaiset. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on erittäin antoisaa juuri motivoituneiden osallistujien takia. Ikinä ei ole ollut vaikeaa jakaa tehtäviä kouluttajille eikä kertaakaan ole ollut kurssia, jossa kurssilaiset eivät olisi olleet täysillä mukana. Se tunne, kun harjoituksen jälkeen kurssilaiset lähtevät kotiin pohtien, milloin pääsee seuraavalle kurssille tuo joka kerta mieleen omat ajatukset sotilaspoliisikillan ensimmäisistä harjoituksista. Vielä paremmin kurssinjohtajana kokee onnistuneensa, kun samat tyypit tulevat useamman kerran kursseillesi. Parhaan onnistumisen kokemuksen kuitenkin saa siitä, kun omalla kurssillasi useamman kerran käyneet rekrytoidaan ensin kouluttajaksi ja lopulta huomaat olevasi täysin tarpeeton näiden siirtyessä kurssinjohtajan asemaan. No, onneksi vielä on saanut pyöriä harjoituksissa mukana eikä tuoreemmat kouluttajat ole potkinut pois porukasta, vaikka vannoimmekin Vähäkuopuksen kanssa siirtyvämme taka-alalle, kun teemme itsemme tarpeettomiksi.
Toivon, että artikkelini inspiroisi juuri sinua, joka pohdit aktiivisempaa roolia vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa. Jos minulle olisi sanottu reilu kymmenen vuotta sitten, että tulevaisuudessa tulet toimimaan kurssinjohtajana MPK:n kursseilla niin olisin hymyillyt väittäjälle nätisti ja todennut sen oleva hieno ajatus. Jos taas minulle olisi väitetty, että toimisin isoissa valkoisen lapun harjoituksissa kouluttajana ja olisin muuttanut sotilasarvoni miehistöstä upseeriksi niin olisin nauranut maha kippurassa hänen väitteelleen. No, totuus on aina tarua ihmeellisempää ja jos minä pystyn siihen, pystyt sinäkin!
Lauri Bolszak, reservin vänrikki