Suomen merisodan pikkujättiläinen
Kirjailija: Jyrki K. Talvitie ja Kalevi Keskinen
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2015
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 335
Kieli: Suomi
Uusi Suomen sotahistoria-aiheinen Pikkujättiläinen! Mikä on ollut meripuolustuksen osuus Itämeren ja Suomen alueen sotatoimissa kautta aikojen? Teos avaa tuoreen näkökulman Suomen kauppamerenkulun ja huoltovarmuuden turvaamiseen, Itämeren geostrategisiin muutoksiin ja tiedusteluun poliittisia juonitteluja unohtamatta. Mukana myös meristrategian muutokset, Itämeren ratkaisevimmat taistelut, alushistoria, laivastoesittelyt, sukellusvene- ja rannikkotykistöosuudet. Teoksen runsas kuvitus avaa moninaisen näköalan Suomen merisotiin.
Suomen alueen kuuluessa Ruotsin kuningaskuntaan (vuoteen 1809 asti) Suomenlahdella käytiin useita taisteluita Venäjää vastaan: muun muassa Riilahden meritaistelu 1714, Suursaaren taistelu 1788, Ruotsinsalmen ensimmäinen meritaistelu 1789, Ruotsinsalmen toinen meritaistelu 1790 ja Viipurinlahden taistelu 1790. Ruotsin laivasto-osastojen ollessa tuolloin sijoitettuna Suomen rannikolla sijaitseviin tukikohtiin. Venäjä perusti autonomian aikana (vuosina 1809-1917) Suomeen Suomen meriekipaasin, jonka tehtävänä oli rannikonpuolustaminen yhdessä Nenäjän Itämeren laivaston kanssa. Se osallistui sitten Krimin eli Oolannin sotaan vuosina 1854-1855 (Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytiin Krimin sotaan liittyviä taisteluita: osapuolina olivat Venäjä ja Iso-Britannia/Ranska), jonka aikana se miehitti muun muassa Santahaminan rannikkopattereita Viaporin (Suomenlinnan) pommituksen aikana. Meriekipaasin aluksina olivat muun muassa Rurik ja Kalevala. Itsenäisen Suomen merivoimien kalusto muodostui sittemmin Venäjän maahan jättämistä sota-aluksista, joita ei oltu voitu kuljettaa talven aikana meriteitse pois. Kun Saksa myös luovutti merivoimille Helsingin ja Turun telakoilla valmisteilla olleet tykkiveneet Uudenmaan ja Hämeenmaan, Suomen merivoimat vahvistui huomattavasti, sillä nämä kaksi alusta olivat panssarilaiva Ilmarisen ja Väinämöisen valmistumiseen saakka merivoimien voimakkaimmat alukset.
Suomen hallitus teki vuonna 1925 esityksen laivastolaiksi, jossa esitettiin kahden panssarilaivan, neljän sukellusveneen, neljän moottoritorpedoveneen ja yhden koululaivan hankintaa. Esitystä muutettiin seuraavana vuonna lisäämällä yksi panssarilaiva ja 4–5 sukellusvenettä. Vuonna 1927 hyväksyttiin esitysten pohjalta laivastolaki, jonka puitteissa rakennettiin lopulta vain kaksi panssarilaivaa, joista tuli Suomen merivoimien kaikkien aikojen raskaimmat alukset ja viisi sukellusvenettä, joista on nykyään jäljellä enää Suomenlinnassa esillä oleva sukellusvene Vesikko (sukellusvene on museokäytössä). Ensimmäinen laivastolain puitteissa rakennettu alus oli sukellusvene Vetehinen, joka oli samalla ensimmäinen itsenäisessä Suomessa rakennettu sota-alus. Vuonna 1930 vesille laskettu panssarilaiva Väinämöinen ja vuotta myöhemmin vesille laskettu panssarilaiva Ilmarinen olivat rakentamisajankohtanaan uudenaikaisia Pohjolan olosuhteissa. Ne olivat Suomen merivoimien suurimmat alukset kautta aikojen. Kumpikin laivoista oli varustettu neljällä 254 millimetrin Bofors-tykillä kahdessa kaksoistykkitornissa: toinen keulassa ja toinen perässä. Keskiraskaan aseistuksen muodosti kahdeksan 105 millimetrin tykkiä neljässä kaksoistornissa: laivan sivuilla. Lisäksi aluksissa oli vaihteleva määrä kevyempää ilmatorjunta-aseistusta. Rakennetut panssarilaivat eli rannikkopanssarilaivat olivat keskenään lähes identtisiä. Rannikkopanssarilaivalla tarkoitetaan useimmissa tapauksissa risteilijään kokoista, mutta hitaampaa, voimakkaasti aseistettua ja panssaroitua sota-alusta, joka on suunniteltu ensisijaisesti rannikko- ja saaristo-olosuhteisiin. Ne olivat kuitenkin varsin hitaita ja kömpelöitä verrattuna suurvaltojen (esimerkiksi Iso-Britannia ja Yhdysvallat) uusimpiin aluksiin: tuon aikaisiin raskaisiin risteilijöihin tai taistelulaivoihin. Keskustelua onkin käyty siitä (tuolloin ja myöhemmin), tuliko Suomi panssarilaivoissa investoineeksi vanhenevaan asetyyppiin, johon käytetyt puolustusmäärärahat olisivat tulleet paremmin hyödynnetyiksi esimerkiksi käsiaseisiin (esimerkiksi Suomi konepistooleihin), panssarintorjuntaan, ilma-aseeseen tai panssarivaunuihin sijoitettuina. Toisaalta vuoden 1930 malliset lentokoneet tai panssarivaunut olisivat olleet jatkosodassa täysin käyttökelvottomia, kun taas panssarilaivaa neuvostoliittolaiset pitivät vielä vuonna 1944 merkittävänä sotilaallisena uhkana. Vuonna 1936 kaikki merivoimien alukset, joiden nimi käsitti vain tyyppikirjaimen ja numeron, nimettiin uudestaan niin sanotusti oikeilla nimillä, sillä persoonattomasti nimetyllä aluksella palvelemisen oli katsottu alentavan miesten palvelumotivaatiota.
Talvisodan puhjetessa vuonna 1939 laivasto kuljetti maavoimien joukkoja demilitarisoidun Ahvenanmaan puolustukseen. Tämän jälkeen sen päätehtävänä oli suojata kauppamerenkulkua. Ensimmäisen sotakuukauden aikana Neuvostoliiton laivasto ja Suomen rannikkopuolustus ottivat mittaa toisistaan Hangossa, Utössä ja Koivistolla, joista viimeksi mainitussa vaurioitui Neuvostoliiton laivaston taistelulaiva. Joulukuussa 1939 jää esti merenkulun lukuun ottamatta jäänmurtajia, joten panssarilaivat siirrettiin Turkuun vahvistamaan kaupungin ilmapuolustusta. Talvisodassa käydyillä merisotatoimilla ei siten ollut vaikutusta sodan lopputulokseen ja ne lakkasivatkin ensimmäisen kuukauden jälkeen lähes täysin talven jäätilanteen takia. Periaatteessa Neuvostoliitto olisi onnistuneilla merisotatoimilla, suomalaisten merihuollon katkaisulla ja strategisilla maihinnousuilla voinut ratkaista sodan, mutta suomalaiset onnistuivat torjumaan uhkat, joten merisotatoimien vaikutus sodan lopputulokseen jäi olemattomaksi. Jatkosodan (1941-1944) aikana Suomen laivaston merkitys kasvoi. Jatkosodan aattona Suomen merivoimat miehittivät Ahvenanmaan operaatio kilpapurjehduksen myötä. Hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat aluevesillä, moottoritorpedoveneet ja sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat yhteistyössä saksalaisten kanssa Suomenlahtea. Maajoukkojen edettyä Ääniselle Suomen laivasto sai uuden laivastoyksikön, kun perustettiin Äänisen laivasto-osasto, johon kuului yksi tykkivene ja muutamia muita aluksia. Myös niin sanottua saattuetoimintaa suoritettiin Itämerellä, eli sota-alukset saattoivat aseistamattomia rahti- ja matkustaja-aluksia. Jatkosodan merisotatoimista surullisen kuuluisa oli Panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen syyskuun puolivälissä vuonna 1941. Alus vei, todennäköisesti merimiinaan räjähdettyä, upotessaan mukanaan 271 miestä. Muun muassa Mäkiluodosta käsin suomalaiset häiritsivät neuvostolaivastoa tykkitulellaan koko Jatkosodan hyökkäysvaiheen ajan. Myöhemmin Lapin sodan (1944-1945) alkuvaiheessa merivoimat iskivät saksalaisten selustaan tekemällä 1. lokakuuta 1944 Oulusta käsin onnistuneen maihinnousun Tornioon. Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Nämä miinat olivat Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton sinne laskemia. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista merimiinoista. Tässä vaarallisessa työssä menetti henkensä kaikkiaan 28 miestä. Yksittäisiä miinoja on löytynyt Suomenlahden saaristoista vielä 2000-luvullakin.
Sotahistorian asiantuntijoiden laaja ja tarkka teos Suomen merisodankäynnin historiasta Ruotsin vallan ajalta aina nykypäivään asti. Teoksen kirjoittajista Jyrki K. Talvitie (s. 1941) on tietokirjailija ja kustantaja, joka on harrastanut merisodan historiaa 1950-luvulta asti. Toinen teoksen kirjoittajista Kalevi Keskinen (s. 1941) on tietokirjailija ja kuvatoimittaja, joka on työskennellyt muun muassa tarkastajana puolustusministeriössä. Suomen merisodan pikkujättiläinen -teos on ulkoasultaan erinomainen. Asiantunteva tarkka teksti, yksityiskohtaiset kartat ja kattava kuvitus ovat hyvin tasapainossa ja tukevat sotahistoriaa käsittelevän teoksen lukemista. Pääpaino Suomen merisodan pikkujättiläinen -teoksessa on oikeutetusti Suomen itsenäisyyden ajalla (etenkin Toisen maailmansodan ajassa) ja teoksen liitteenä on tarkat alusesittelyt ja alusten neliväripiirrokset Suomen laivaston käyttämästä aluskannasta. Suomen merisodan pikkujättiläinen -teos edustaa historiantutkimuksessa tarkkaa tieteellistä tutkimustraditiota. Talvitien ja Keskisen teosta voi siten suositella kaikille reserviupseereille!
Lähteet
Suomen merisodan pikkujättiläinen
Wikipedia