Alaotsikko: Suomen ilmavoimissa 1939-1945
Kirjailija: Kari Stenman
Kustantaja: KOALA-KUSTANNUS
Julkaistu: 2020
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 528
Tämän kirjan ensisijaisena tarkoituksena on antaa lyhyet henkilö- ja palvelustiedot kaikista talvi-, jatko- ja Lapin sodassa sotalentoja tehneistä hävittäjälentäjistä. Pääsykriteeri ohjaajalla tähän kirjaan on ollut vähintään yksi sotalento. Sotalennoksi on katsottu laivueiden lentopäiväkirjoissa mainittu torjuntalento, hälytyslento, suojauslento, tiedustelulento, etsintälento, sulkulento ja valvontalento. Tai jos muulla lennolla on kohdattu vihollinen, puhumattakaan ilmataistelusta. Matrikkelissa on eritelty yksityiskohtaisesti kaikki saavutetut ilmavoitot, joten mukana ovat myös ilmavoittoja saaneet tiedustelulentäjät ja kk-ampujat. Kokonaiskuvan saamiseksi kirjan ensimmäinen puoli käsittää hävittäjälennoston historiikin, jossa on kuvattu kaikki sen tärkeimmät sotatoimet. Tekstiä elävöittävät muun muassa otteet ilmataistelukertomuksista sekä vahvuus- ja ryhmitystaulukot. Tekstiä täydentävät yli 1000 valokuvaa.
Messerschmitt Bf 109 (Me 109) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykkejä ja useita eri kaliiperisiä konekiväärejä. Messerschmitt Bf 109 oli Saksan ilmavoimien Luftwaffen tärkein hävittäjälentokone toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosina, ja se oli myös useiden Saksan liittolaismaiden sekä sotaan osallistumattomien Sveitsin ja Espanjan ilmavoimien käytössä. Sitä valmistettiin 33 000–36 000 kappaletta lähteestä riippuen, useina eri versioina (muun muassa B, C, D, E, F, G, K ja T). Bf 109 on ilmailuhistorian eniten valmistettu hävittäjälentokone. Koneella saavutettiin sekä konetyyppi- että lentäjäkohtainen maailmanennätys ilmavoittojen määrässä. Sillä on myös konetyyppi- ja lentäjäkohtainen Suomen ennätys ilmavoitoissa. Suomen ilmavoimien konetunnus Bf 109:lle oli MT ja lempinimi Mersu. Suomi oli neuvotellut hävittäjien hankkimisesta Saksan kanssa jo ennen jatkosodan alkua, ja joulukuussa 1942 päästiin sopimukseen 30 Bf 109 G-2 -koneen hankinnasta. Koneet luovutettiin seuraavan vuoden tammikuussa uudelleen muodostetulle lentolaivue 34:lle (LeLv 34). Koneita lähti noutamaan 17 suomalaista pilottia, jotka lensivät tyyppikoulutuksen jälkeen yhteensä 16 konetta Suomeen maaliskuussa 1943. Loput hankituista koneista haettiin saman vuoden toukokuussa. Hankintasopimuksen mukaan Saksa korvasi tuhoutuneet koneet uusilla, ja korvaavia koneita saatiinkin elokuun 1943 ja huhtikuun 1944 välisenä aikana kaikkiaan 18 kappaletta. Korvauskoneiden joukossa Suomeen tuotiin myös muutama Bf 109 G-2/Trop, joka oli konetyypin tropiikkiolosuhteisiin muunneltu versio.
Sopimus seuraavien 30 koneen toimituksesta tehtiin maaliskuussa 1944, ja koneet toimitettiin Suomeen saman vuoden toukokuun alkuun mennessä. Konetoimituksia jatkettiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana vuoden 1944 kesäkuusta elokuuhun, jolloin Suomeen saatiin kaikkiaan 72 Bf 109 G-6- ja G-8 -konetta. Kolme konetta vaurioitui siirtolennolla. Suomeen toimitetuista koneista 14 oli Bf-109 G-6/R6 -muunnosta, joihin oli asennettu 20 millimetrin MG 151/20 -tykit siipien alle. Tykit poistettiin suurimmasta osasta suomalaisia koneita ketteryyden parantamiseksi ennen sodan loppua. Ensimmäiset Messerschmittit sijoitettiin Suomen ilmavoimissa LeLv 34:ään, joka suoritti konetyypin ensimmäisen taistelulennon maaliskuussa 1943. Aselepoon mennessä HLeLv 34 saavutti 345 ilmavoittoa ja menetti 18 omaa konetta. HLeLv 34 toinen laivue liitettiin HLeLv 30:een maaliskuussa 1944, joka toimi aluksi Helsingin Malmin lentoasemalta. Saman vuoden heinäkuun puoleenväliin mennessä laivue sai lisää koneita, mutta kohtasi vain harvoin vihollisia toiminta-alueellaan Suomenlahdella, sillä taistelutoimet sijoittuivat sodan tässä vaiheessa enimmäkseen Karjalankannakselle. Laivueen Bf-109 -koneet saavuttivatkin vain kolme ilmavoittoa. HLeLv 24 sai ensimmäiset G-2-koneet huhtikuussa 1944, ja osallistui heinäkuussa 1944 kiivaisiin ilmataisteluihin kannaksella Immolan kentältä käsin. Laivue saavutti taisteluissa yli 300 ilmavoittoa ja menetti 14 konetta. Aiemmin Morane 406 -kalustoa käyttänyt HLeLv 28 käytti Bf 109 G-2 -koneita heinäkuusta 1944 aina aselepoon saakka saavuttaen 15 ilmavoittoa. Kaikkiaan suomalaisille Messerschmitteille ilmoitettiin 663 ilmavoittoa niiden taistelukäytön aikana. Konetyypillä parhaiten menestynyt suomalainen oli Ilmari Juutilainen, joka ampui alas Bf 109:llä kaikkiaan 58 vihollista. 102 Messerschmittiä selvisi sodasta, joista 60 jatkoi palvelusta sodan jälkeen loppujen ollessa varastoituna rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti.
Eino Ilmari “Illu” Juutilainen (s. 21. helmikuuta 1914 Lieksa – k. 21. helmikuuta 1999 Tuusula) oli toisen maailmansodan aikana Suomen ilmavoimien menestyksekkäin taistelulentäjä. Hän saavutti sotien aikana kaiken kaikkiaan 94 ilmavoittoa, ja on kansainvälisissä toisen maailmansodan lentäjien ilmavoittojen vertailussa eniten pudotuksia tehnyt ei-saksalainen lentäjä. Juutilainen oli yksi neljästä kaksinkertaisesta Mannerheim-ristin ritarista. Sotilasarvoltaan hän oli lentomestari. Juutilainen astui asepalvelukseen 9. syyskuuta 1932 ja toimi ilmavoimissa ensin aliupseerilentäjänä vuodesta 1935 alkaen. 1. toukokuuta 1935 hänet ylennettiin kersantiksi. Juutilainen sai siirron Lentorykmentti 3:n Lentolaivue 24:ään 3. maaliskuuta 1939. Talvisodassa hän lensi Fokker D.XXI -hävittäjällä. 31. joulukuuta 1939 hänet ylennettiin ylikersantiksi ja 1. maaliskuuta 1941 lentomestariksi. Jatkosodassa Juutilainen palveli Lentolaivue 24:ssä kesäkuusta 1941 alkaen 8. helmikuuta 1943 saakka lentäen Brewster -hävittäjillä. BW-364 “Oranssi 4” oli hänen nimikkokoneensa, jolla hän ampui alas 28 viholliskonetta. Hänet nimitettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi numero 56 huhtikuun 26 päivänä vuonna 1942.
Vuonna 1943 hänet siirrettiin vastaperustettuun Lentolaivue 34:ään, joka käytti uusia Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä. Niillä hän saavutti kaikkiaan 56 ilmavoittoa. Hänelle myönnettiin toistamiseen 2. luokan Mannerheim-risti 28. kesäkuuta 1944. Juutilainen lensi yhteensä 437 taistelulentoa, joissa hän sai kaikkiaan 94 ilmavoittoa. YLE TV2:n haastattelussa Juutilainen laskeskeli saaneensa todennäköisesti 128 ilmavoittoa. Juutilaisesta kerrotun tarinan mukaan hänen koneeseensa ei koko sodan aikana ilmataistelussa osunut yhtäkään vihollishävittäjän ammusta. Tämä tekisi hänestä ainutlaatuisen maailman hävittäjä-ässien joukossa. Sen sijaan ilmatorjuntatulessa hänen koneensa kärsi vaurioita; vakavin tilanne sattui 12. kesäkuuta 1944 suoritetulla tiedustelulennolla, kun kranaatinsirpale rikkoi Juutilaisen Messerschmitt-hävittäjän moottorin öljyrenkaan ja hän joutui tekemään pakkolaskun Suulajärven lentokentälle. Sodan jälkeen Juutilainen palveli Utin Lentorykmentti 3:ssa vuoteen 1947, jonka jälkeen hän siirtyi ansiolentäjäksi. Hän palasi vielä Ilmavoimiin Lentorykmentti 4:ään syyskuussa 1948, jossa palveli reserviin siirtymiseensä saakka heinäkuussa 1949. Tämän jälkeen hän toimi ansiolentäjänä omalla Karhumäki Karhu 48 -koneellaan vuoteen 1956. Ennen Karhu-konetta Juutilaisella oli ansiolentotoimintaa varten DH Tiger Moth -kaksitaso nelisen vuotta. Ilmari Juutilainen kuoli Tuusulan terveyskeskuksessa 85-vuotispäivänään 21. helmikuuta 1999. Hänen entisen kotitalonsa paikalla Lieksan rautatieaseman pihapiirissä on kivinen muistomerkki
Hävittäjälentäjät -teos on selkeää ja helppolukuista kieltä. Kari Stenmanin kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja suomalaisten hävittäjälentäjien sankariteot suomen sotien aikana on tuotu kiitettävästi laajasti esille: palvelustiedot, pudotustilastot ja lentokalusto esitellään liioittelematta kattavasti. Hävittäjälentäjät -teos on siten hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Suurikokoisessa 528-sivuisessa järkäleessä on yli 1000 valokuvaa. Hävittäjälentäjät -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.
Lähteet
Hävittäjälentäjät
Wikipedia