Julkaiseminen kielletty
Ala-otsikko: Rintamakirjeenvaihtajat ja päämajan sensuuri 1941-1944
Kirjailija: Helena Pilke
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Painos: 2. p.
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 304
Armeijan rintamakirjeenvaihtajat eli TK-miehet olivat jatkosodan vuosina tärkeä linkki kotiseudun ja rintaman välillä. He kirjoittivat taisteluista ja kaukopartioista, sotilaiden vapaa-ajasta sekä etenkin Itä-Karjalan maisemista ja ihmisistä. Joka seitsemäs TK-kirjoitus jäi julkaisematta: ne eivät läpäisseet päämajan tiukkaa sensuuria. Julkaiseminen kielletty esittelee sotakuvauksia, jotka olivat sodanjohdon mielestä kotirintamalle vaarallisia tai sopimattomia. Teokseen sisältyy runsaasti näytteitä sensuroiduista TK-kirjoituksista, joita ei aiemmin ole julkisuudessa nähty.
TK-komppaniat (lyhenne TK sanasta tiedotuskomppania) olivat ennen talvisotaa perustetun Suomen armeijan tiedotusosaston alaisia yksiköitä, jotka toimivat jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Niissä toimivia sotilaita kutsuttiin TK-miehiksi, jotka olivat siviilissä tavallisesti esimerkiksi toimittajia, opettajia tai mainosmiehiä. Osa oli tunnettuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja radiotoimittajia. Tehtäviä olivat esimerkiksi rintamakirjeenvaihtaja, rintamareportteri, elokuvaaja, valokuvaaja, rintamapiirtäjä, rintamaopas, rintamakuuluttaja ja kuulutustekstin laatija. Jatkosodan aikana päämajan tiedotusosastoon siirretty Olavi Paavolainen vastasi muun muassa rintamapiirtäjien asioista. Hän tuli myös hyvin toimeen omaperäisten taiteilijoiden kanssa. Vapaita taiteilijoita toimi TK-piirtäjinä vähän, mutta myös mainosmiehet edistivät kuvallista propagandaa.
Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta. Sotien aikana sensuuritehtäviä hoiti Valtion tiedoituslaitos (VTL), jonka edeltäjä oli lokakuussa 1939 toimintansa aloittanut Valtioneuvoston tiedoituskeskus, joka perustettiin ”sodasta tai muusta poikkeuksellisesta tilanteesta johtuvia tiedoitus- ja julkaisutehtäviä varten”. Laitos toimi valtioneuvoston kanslian alaisena. Sen tuli hankkia tietoja hallitukselle ja muille viranomaisille, tiedottaa viranomaisten toiminnasta yleisölle ja huolehtia siitä että painotuotteissa ja radiossa otettaisiin huomioon maanpuolustukselliset näkökohdat. Lisäksi laitoksen tuli tehdä Suomea ja sen politiikkaa tunnetuksi ulkomailla. Jatkosodan alettua keskuksen tehtäviä laajennettiin sotatilalain ja tasavallan suojelulain nojalla ja sen nimi muutettiin Valtion tiedoituslaitokseksi. Tehtäväksi tuli yleisön mielipiteiden muokkaus hallituksen politiikkaa myötäileviksi.
Sensuuritehtäviä Valtion tiedoituslaitos (VTL) hoiti valvomalla sanoma- ja aikakauslehtiä, kirjoja, radiota ja postilähetyksiä. Tätä varten maa jaettiin sensuuripiireihin. Sotilaiden ja kotirintaman välistä kirjeenvaihtoa tarkastettiin pistokokein kenttäpostikonttoreissa. Kirjeissä ei saanut esiintyä tietoja, joista olisi voinut olla hyötyä viholliselle, etenkään sotajoukkojen sijaintia, aseistusta ja toimintaa ei saanut ilmaista. Mikäli tällaisia oli, ne mustattiin tai leikattiin kirjeistä pois. Tarkastettujen kirjeiden ja pakettien määrä jäi kenttäpostin kokonaismäärään (noin miljardi postilähetystä jatkosodan aikana) suhteutettuna käytännössä varsin pieneksi. Painotuotteiden valvontaa varten oli 19 julkaisutarkastustoimistoa ja niissä yhteensä noin 70 sensoria, jotka tarkastivat kuukausittain 30 000–35 000 lehtiartikkelia. Keskimäärin 500 artikkelin sisältöön puututtiin ja 100 artikkelia kiellettiin kokonaan. Sensuurin kannalta erityisen hankalia aiheita olivat Saksan sotamenestys ja Saksan miehittämillään alueilla harjoittama politiikka sekä Suomen pyrkimykset erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa. Paikalliset sensuuriviranomaiset tarkkailivat lehtien ja postin ohella myös yksittäisten tapahtumien vaikutuksia kansalaisten mielialoihin ja käyttäytymiseen.
Julkaiseminen kielletty -teos sopii kaikentasoisille lukijoille: havainnollisuudessaan ja yleistajuisuudessaan myös sotahistoriaan perehtymättömille. Helena Pilkkeen kirjoittama teoksessa on lukijalle erittäin yksityiskohtainen sisällysluettelo, jonka avulla teosta on helppo käyttää ja palata jo luettuihin kohtiin. Julkaiseminen kielletty -teoksen näkökulma on kirjallisuus painotteisena hyvin osuva aihettaan sotasensuuria tutkiessaan. Pilkkeen teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellistä tutkimustraditiota. Julkaiseminen kielletty -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotahistoriallisten kirjojen joukossa.
Lähteet
Julkaiseminen kielletty
Wikipedia