Kunnian ruletti
Alaotsikko: Korkeimmat ulkomaalaisille 1941-1944 annetut suomalaiset kunniamerkit
Kirjailija: Antti Matikkala
Kustantaja: SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA
Sarja: Kirjokansi (osa 141)
Julkaistu: 2017
Sidoasu: sidottu
Sivuja: 584
Kieli: suomi
Vuosien 1941-1944 välillä Suomi myönsi korkeimpia kunniamerkkejään yli 300 ulkomaan kansalaiselle. Seitsemäätoista kansallisuutta edustanut joukko ulottui SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmleristä ja Ruotsin ilmavoimien komentajasta, kenraaliluutnantti Bengt G. Nordenskiöldistä, Japanin keisari Hirohitoon ja Romanian valtionjohtaja Ion Antonescuun. Kunnian ruletti tutkii suomalaisia kunniamerkkejä saaneiden ulkomaalaisten palkitsemisten taustoja. Millaisten esitysten perusteella ulkomaalaisia palkittiin? Mitä palkitsemisilla haluttiin saavuttaa? Miten kunniamerkkien saajat suhtautuivat vastaanottamiinsa kunniamerkkeihin? Ritarikuntiin ja heraldiikkaan erikoistuneen historiantutkija Antti Matikkalan kirjoittama teos perustuu laajaan ja osittain vähän käytettyyn aineistoon kuten Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien arkistoon.
Kunniamerkki on ansioista tai kunnianosoitukseksi annettava (ansiomerkkiä arvokkaampi) puvussa pidettävä merkki. Kunnia- ja ansiomerkkejä myöntää usea taho, ja niitä voidaan luokitella usealla tavalla. Virallisiksi kunniamerkeiksi on yleensä katsottu valtiovallan myöntämät kunniamerkit. Suomessa virallisia ovat ritarikuntien, tasavallan presidentin, valtioneuvoston jäsenten ja Puolustusvoimien komentajan myöntämät ansiomerkit. Suomen tasavallan kunniamerkkeihin liittyviä ritarikuntia ovat Suomen valkoisen ruusun, Suomen leijonan ja Vapaudenristin ritarikunnat.
Monilla ulkomaisilla, varsinkin vanhemmilla ritarikunnilla, on vain yksi arvoluokka. Yleistyyppinä on kuitenkin Suomessakin sovellettu jakoa viiteen luokkaan:
1. suurristin komentajat, jotka kantavat ritarikuntaristiä olan yli oikealta vasemmalle kulkevassa nauhassa (hengellisen säädyn jäsenet kuitenkin kaulanauhassa) tai erityisenä kunnianosoituksena kaulaketjussa sekä tähän luokkaan kuuluvaa rintatähteä rinnassa vasemmalla puolella;
2. I luokan komentajat, jotka kantavat ritarikuntaristiä kaulanauhassa ja rintatähteä kuten edellä;
3. komentajat, joilla on kaularisti mutta ei rintatähteä;
4. I luokan ritarit, jotka kantavat ritarikuntaristiä rinnassa vasemmalla puolella pukuun kiinnitetyssä nauhassa ja
5. ritarit, kuten edellä mutta risti tai nauha yksinkertaisemmin muotoiltuna.
Ristin koko ja nauhan leveys pienenee ylemmästä alempaan luokkaan siirryttäessä. Arvoluokkien nimitykset vaihtelevat jonkin verran. Ensinmainittujen yleisten kunniamerkkiluokkien lisäksi monilla ritarikunnilla on mitaleja ja erityismerkkejä. Kunniamerkistä tulee erikoinen kunnianosoitus, jos se annetaan ketjuineen, jalokivineen, solkineen, tammenlehvineen jne. Sotilashenkilöt saavat kunniamerkkinsä ainakin sodan aikana miekkoineen. Kunniamerkkejä ei alun perin myönnetty naisille. Suomessa on kuitenkin annettu niitä alusta lähtien naisille samoin perustein kuin miehille ja nykyään niin menetellään useimmissa maissa.
Suomen Leijonan ritarikunta on nuorin Suomen kolmesta virallisesta ansioritarikunnasta. Se perustettiin 11. syyskuuta 1942. Ritarikunta on sekä siviili- että sotilasritarikunta. Kunniamerkit on suunnitellut Oskar Pihl. Suurmestarina toimii tasavallan presidentti, joka kantaa suurristiä. Risti on valkoiseksi emaloitu yrjönristi, jonka punaisessa keskiössä on vaakunaleijona. Nauhat ovat punaiset. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (SVR) perustettiin valtionhoitaja Gustaf Mannerheimin päätöksellä 28. tammikuuta 1919 korvaamaan samalla päivämäärällä keskeytetyn Vapaudenristin ritarikunnan toiminta. Ritarikunta on sekä siviili- että sotilasritarikunta. Merkit on suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. Suurmestarina toimii tasavallan presidentti. Kunniamerkki on valkoiseksi emaloitu yrjönristi, jonka keskuksessa on hopeinen ruusu (ks. Suomen vaakuna). Ristin sakaroiden välissä on Suomen leijonan pää kohotettuine miekkoineen.
Suomen Valkoisen Ruusun Suurristi miekkojen kera sai myös Eduard Dietl (s. 21. heinäkuuta 1890 Bad Aibling, Saksa – k. 23. kesäkuuta 1944 Steiermark, Itävalta), joka oli saksalainen sotilaskomentaja toisen maailmansodan aikana, arvoltaan kenraalieversti. Dietl oli jo varhain kansallissosialismin kannattaja, kansallissosialistisen puolueen jäsen ja eräs Adolf Hitlerin lempikenraaleista. Dietl johti saksalaista 3. vuoristodivisioonaa Norjan maihinnousun aikana 9.–10. huhtikuuta 1940. Norjan valloituksen jälkeen natsipropaganda nosti Dietlin julkisuuteen Narvikin sankarina ja hän oli ensimmäinen kenraali, jolle myönnettiin rautaristi tammenlehvillä, 19. kesäkuuta 1940. Dietl sai johtaakseen vuoristoarmeijakunta Norjan, joka toimi Suomen ja Norjan alueella itärintaman pohjoisimmassa osassa. Kesäkuussa 1942 armeijakunnan nimeksi muutettiin 20. Vuoristoarmeija (saks. 20. Gebirgsarmee). Dietl toimi Suomessa armeijakuntansa esikunnassa Rovaniemellä. Hän oli Suomessa ollessaan varsin pidetty, Suomen ystäväksi mielletty saksalaisupseeri. Vaikka Dietl oli kotoisin Baijerista, häntä pidettiin usein itävaltalaisena, alppijääkäreiksi kutsuttujen 20. Vuoristoarmeijan itävaltalaisjoukkojen mukaan. Dietl oli innokas laskettelija ja rakennutti Rovaniemelle Ounasvaaran ensimmäisen pujottelurinteen vuonna 1943. Suomessa olo aikanaan hän oppi muutaman sanan suomeakin esimerkiksi “ryssä matalaksi, onnea”. Dietl tuli hyvin toimeen suomalaisten upseerien ja virkamiesten kanssa, ja ystävystyi tärkeimpien yhdyshenkilöidensä yhteysesikunta Roin päällikön eversti Oiva Willamon ja Lapin läänin maaherra Kaarlo Hillilän kanssa. Huolimatta siitä, että Dietl oli vakaumuksellinen kansallissosialisti, omien sanojen mukaan ”hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä tätä oppia Suomessa saarnaamaan.” Toisin kuin Saksalle, Dietl piti Suomelle demokratiaa sopivimpana yhteiskuntamuotona. Jatkosodan ratkaisutaistelujen aikaan kesäkuun 1944 puolivälissä Dietl kiersi tapaamassa Suomen poliittista ja sotilaallista johtoa. Saksan sodanjohdolle Dietl painotti Suomen tarvitsevan kaiken mahdollisen materiaaliavun. Osittain tätä tarkoitusta varten hän matkusti 17. kesäkuuta Saksaan, jossa 22. kesäkuuta keskusteli tilanteesta kahdenkeskisissä neuvotteluissa Adolf Hitlerin kanssa. Dietl kuoli lento-onnettomuudessa Salzburgin lähellä seuraavana päivänä, 23. kesäkuuta 1944.
Filosofian tohtori (PhD) Antti Matikkala on ritarikuntiin ja heraldiikkaan erikoistunut historiantutkija. Antti Matikkalan kirjoittama teos on selkeästi tehty ja kieli tieteellistä mutta helppolukuista. Asiantuntevasti kirjoitettua Kunnian ruletti teoksen tekstiä ja sen 13 päälukua täydentää runsaslukuinen kuvitus. Teksti, kuvitus ja kolme liitettä (kunniamerkkien saajista nimineen, sotilasarvoineen ja virkanimineen) tukevat toisiaan ja asiaan perehtymistä. Antti Matikkalan teoksen taitto on myös kiitettävästi onnistunut. Kunnian ruletti -teos edustaa siten aihepiirinsä tieteellistä tutkimustraditiota ja täyttää erittäin hyvin paikkansa sotatieteellisten tutkimusten joukossa. Erinomainen kirja alan harrastajille, vaikkakin vaatii aihepiirinsä lukeneisuutta ja jonkinlaista pohjatietämystä aiheesta. Kirja on kiistämättä Suomen kunnia-merkkien tutkimuksen perusteoksia! Suosittelen lämpimästi reserviupseereille.
Lähteet:
Kunnian ruletti
Wikipedia