Marski ja hänen varjonsa
Alaotsikko: Kahden miehen kolme sotaa ja rauhaa
Kirjailija: Keijo K. Kulha
Kustantaja: Docendo
Sarja: Helsingin Suomalaisen Klubin julkaisusarja
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Sivuja: 232
Kieli: suomi
Teos kuvaa Suomen marsalkka Mannerheimin ja jalkaväenkenraali Rudolf Waldenin yhteistä taivalta helmikuusta 1918 jatkosodan jälkeisiin vuosiin, jolloin he tasavallan presidenttinä ja puolustusministerinä johtivat Suomen sodasta rauhaan. Yhteistyö tuotti kauniita tuloksia kansakunnan tasolla ja keskinäinen luottamus kehittyi ystävyydeksi. Mannerheimin ja Waldenin tarina ei ole vain sotaa ja politiikkaa, vaan se paljastaa lisäksi vastuunkantajien suuren yksinäisyyden, jota lievitettiin säännöllisellä yhteydenpidolla, poikkeuksellisella huomaavaisuudella ja keskusteluilla muun muassa molempia kiinnostavista, kulinaarisista kysymyksistä. Mannerheimin ja Waldenin yhteistyö on osa laajempaa vuorovaikutusta: Svinhufvud, Ståhlberg, Paasikivi, Kallio oppivat sortovuosina luottamaan toisiinsa. Tanner ja Ryti liittyivät joukkoon myöhemmin. Miehet muodostivat lähtökohtaeroista huolimatta yhtenäisen ryhmän, joka vaikutti harvinaisen pitkäan itsenäisen maan kohtaloihin. Toimivat ihmissuhteet muodostavat tänä päivänäkin pienen maan tärkeän, kansallisen voimavaran. Kokemukset opettavat, että luottamuspääomalle löytyy käyttöä myös nykyisiä vaikeuksia ratkottaessa.
Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4. kesäkuuta 1867 Askainen – k. 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli kuudes Suomen tasavallan presidentti (1944–1946), Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä. Hän myös palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa (Vapaussota 1918, Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) sekä jälkimmäisenä valtionhoitajana Vapaussodan jälkeen. Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin. Esikuntapäällikökseen Mannerheim nimitti kenraaliluutnantti Lennart Oeschin. Operatiivisista suunnitelmista vastasi kuitenkin päämajamestarina toiminut eversti Aksel Airo. Mannerheimin läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Rudolf Walden toimi päämajan edustajana hallituksessa, jonka jättäessä toimensa Waldenista tuli puolustusministeri toimien aina vuoden 1944 lopulle saakka.
Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen välirauhan aikana ja koko jatkosodan, josta ajasta hän vietti suurimman osan Mikkelissä ja teki ajoittain tarkastuksia rintamalla. Jatkosodan lopulla elokuussa 1944 Mannerheimistä tuli presidentti. Mannerheimista tuli eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentti 4. elokuuta 1944. Presidentti Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan solmimisen kieltävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin nauttiman luottamuksen katsottiin varmistavan, ettei Neuvostoliiton kanssa käytyjä neuvotteluja pidettäisi petoksena. Lisäksi uskottiin, että Mannerheimin presidenttiys saisi koko armeijan varmasti noudattamaan rauhansopimusta. Syyskuussa 1944 Suomi solmi Moskovan välirauhan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tämän jälkeen alkoivat sotatoimet saksalaisten joukkojen häätämiseksi Lapista. Välirauhan solmimisen jälkeen Mannerheim pyrki löytämään Suomen kannalta edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Marsalkka Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30 (Suomen aikaa 28. tammikuuta 1951 klo 00.30). Kun kuolinsanoma oli saapunut Suomeen, presidentti Paasikivi kertoi radiossa Suomen kansalle Mannerheimin kuolemasta sanoen, että ”yksi Suomen historian suurimmista miehistä ja loistavimmista hahmoista” oli mennyt pois. Mannerheimin arkku saapui Helsinki-Malmin lentoasemalle 2. helmikuuta, minkä jälkeen yleisöllä oli tilaisuus käydä Helsingin tuomiokirkossa osoittamassa kunnioitustaan kahden vuorokauden ajan. Mannerheim siunattiin Hietaniemen sankarihautausmaahan 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin.
Karl Rudolf Walden (s. 1. joulukuuta 1878 Helsinki – k. 25. lokakuuta 1946 Sysmä) oli suomalainen teollisuusjohtaja ja Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja, Suomen sotaministeri ja sotajoukkoja komentanut ylipäällikkö sekä välirauhan ajan ja jatkosodan ajan hallitusten puolustusministeri. Sotilasarvoltaan Walden kohosi jalkaväenkenraaliksi. Walden sai sotilas- ja siviiliuransa aikana useita kotimaisia ja ulkomaisia ansio- ja kunniamerkkejä. Waldenin puoliso vuodesta 1906 oli Anni Hellin Konkola, jämsäläisen liikemies ja valtiopäivämies Severus Konkolan tytär. 27. tammikuuta 1918 Gustaf Mannerheim komensi joukkonsa riisumaan Pohjanmaalla neuvosto-Venäjän sotilaat aseista. Samana päivänä palasi Pietarista Helsinkiin myös Rudolf Walden. Seuraavana päivänä Kullervo Manner käski punakaartit liikekannalle. Suomen sisällissota sai alkunsa. Noin viikon sisällä Walden ilmoittautui Seinäjoella valkoisen armeijan palvelukseen tavaten myös Mannerheimin. Walden tiesi mikä mies Mannerheim oli, mutta Mannerheim oli tietoinen vain, että Walden kuului olevan liikemies, puhui venäjää kuin äidinkieltä, oli käynyt kadettikoulun, mutta oli iäkäs (39 v.) luutnantiksi. Walden määrättiin päämajan esikuntaan komendantin apulaiseksi ja kaksi viikkoa myöhemmin Walden ylennettiin majuriksi. Päämajassa tehtiin pitkiä päiviä, koska töitä oli enemmän kuin tekijöitä. Tämä sopi Waldenille, jolla oli aina ollut huonot unenlahjat ja yö oli tehokasta työaikaa. Ensimmäisiä tehtäviä oli Mannerheimin ja jääkäreiden näkemyserojen sovittelu. Ristiriita kärjistyi jo tilanteeseen, jolloin valkoinen armeija oli menettämässä joko ylipäällikkönsä tai jääkärit. Walden ratkaisi tilanteen, jolla oli kauaskantoinen merkitys koko sodalle. Järjestelykykynsä ansiosta Walden toimi Seinäjoen komendanttina, Vaasan piiripäällikkönä ja etappiesikunnan päällikkönä. Majuri Waldenin toimenkuva sisälsi tällöin muun muassa asiat, jotka koskivat elintarvikkeita, hevosia, kulkuneuvoja, kalustoa, sairaaloita, rautatiekuljetuksia, posti- ja poliisiasioita. Liikemiehen tehtäväksi tuli luoda tyhjästä valkoisen armeijan logistiikka. Tässä hän onnistui erinomaisesti. Tampereen valtauksen jälkeen Walden oli everstiluutnantti ja toisen luokan vapaudenristin kantaja. Sodan jälkeen Mannerheim ja Walden jättivät eroanomuksensa. Mannerheim myönsi Waldenille eron päivää ennen kuin valtionhoitaja P. E. Svinhufvud suostui Mannerheimin eroon. Mannerheim kiitti miehiään, mutta unohti Waldenin ylennyksen. Uusi ylipäällikkö, kenraalimajuri Karl Fredrik Wilkman ilmoitti muutaman viikon kuluttua, että Walden on oikeutettu kantamaan sotilaspukua ja on ylennetty everstiksi.
Välirauhan 1940-1941 aikana Paasikivi nimitettiin Moskovaan lähettilääksi, Mannerheim jäi armeijan ylipäälliköksi ja Walden nimitettiin puolustusministeriksi. Välirauhan aikaiset tapahtumat, kuten aseostot natsi-Saksasta, saksalaisten kauttakulkulupa Vaasasta Pohjois-Norjaan, Kallion sairastuminen ja ero, Rytin tulo presidentiksi hallitusjärjestelyineen, Ruotsin ja Suomen valtioliittoyritys, jonka Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav Molotov esti ja muut asiat, työllistivät kenraaliluutnantiksi ylennetyn puolustusministerin. Walden jäi Yhtyneiden Paperitehtaiden hallituksen puheenjohtajaksi, toimeenpanevaan johtoon järjestettiin puheenjohtajaksi C. G. Björnberg ja toimitusjohtajaksi Juuso Walden.Kesällä 1941 Barbarossa-suunnitelman toteutus ja jatkosota alkoi. Mannerheim ja Walden saivat vaivoin torjuttua Saksan vaatimuksen Suomen joukkojen hyökkäyksestä Leningradiin. Kun Mannerheim pysäytti hyökkäyksen Tuulokseen, se oli kenraali Talvelalle kova paikka ja hän painosti Waldenia, että tämä saisi aikaan uuden hyökkäyskäskyn. Ilmeisiä lepohetkiä olivat vain Mannerheimin ja Waldenin tavatessaan nauttimat yhteiset lounaat Mikkelin Klubilla, jolloin ei puhuttu “työasioista”. Walden ystävystyi myös kansanhuoltoministeri N. A. Osaran kanssa, joka oli Reserviupseeriliiton ja Aseveliliiton johdoissa ja hänen kauttaan sai tietoja kansan tunnelmista. Waldenin kautta tiedot menivät päämajaan. Kesällä 1942 puolustusministeri ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Talvella 1943 Walden oli Stalingradin jälkeen varma sodan häviämisestä ja siksi hän Yhtyneitä ajatellen lähetti nuoren insinööri Erkki Aallon ostamaan kaiken vesivoiman, mitä Kemijoesta Rovaniemen ja Kemin väliltä sai. Aalto tuli kiireessä ostaneeksi sellaistakin, jota myyjä ei omistanut. Helmikuun 1944 Helsingin pommitusten aikana Paasikivi meni Tukholmaan ottamaan selvää madame Aleksandra Kollontain kautta mahdollisista rauhanehdoista. Ehdot saatiin, hallitus oli erimielinen päätöksissään, Walden pelkäsi Saksaa sekä maan mielialan hermostumista. Neuvostohyökkäys jatkui, ja maahan oli saatava uusi hallitus neuvottelemaan rauhasta. Ainoa mahdollinen pääministeriehdokas oli monien mielestä Walden, mutta hän oli uupunut, eikä häntä pystytty millään taivuttelemaan. Hänen ansiostaan kuitenkin Mannerheim suostui presidentiksi ja STK:n toimitusjohtaja Antti Hackzellista tuli pääministeri. Rauhanneuvottelujen alettua syyskuussa 1944 Hackzell halvaantui Moskovan hotelli Savoyn kylpyammeessa. Molotov ei kuitenkaan lykännyt minuuttiakaan neuvottelujen alkua joihin valtuuskunta tuli nyt Waldenin johdolla. Molotov vaati saksalaisjoukkojen välitöntä poistamista, johon Walden vastasi viileästi: “Tänä iltana emme ainakaan voi sitä tehdä”. Ulkoministeri Carl Enckell lensi valtuuskunnan johtajaksi ja kun välirauhansopimus lopulta allekirjoitettiin 19.9, teki sen venäläisten puolelta vain kenraalieversti Andrei Ždanov, mutta suomalaisten puolesta vaadittiin koko valtuuskunnan nimet. Marraskuussa 1944 puolustusministeri Walden esitteli presidentti Mannerheimille suojeluskuntien lakkauttamislain.
Sota vaati puolustusministeriltä raskaat uhrinsa. Walden menetti Rudi-poikansa lokakuussa 1941 tapaturmaisesti Aunuksessa hänen lomalle tullessaan. Kesällä 1944 kaatui everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin yksikössä Siiranmäen taistelussa hänen nuorin poikansa luutnantti (kaatumisensa jälkeen kapteeniksi ylennetty) Lauri Walden. Jalkaväenkenraali Rudolf Walden halvaantui marraskuussa 1944 Helsingin kodissaan Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja kuoli Sysmän Rapalan kartanossa lokakuun 25. päivänä 1946. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsingissä. Kenraali Karl Rudolf Waldenin kuoltua kirjoitti Suomen Marsalkka Mannerheim hänen vaimolleen: “Säilytän kiitollisessa muistossa hänen uskollisen ystävyytensä. Se sitoi meidät yhteen aina siitä hetkestä lähtien, jolloin tiemme yhtyivät vapaussodan pimeimpinä päivinä. Pieninkään pilvi ei ole sitä himmentänyt. Hänen kokemuksensa suurteollisuusmiehenä, hänen mielikuvituksensa, kun kysymyksessä oli armeijan organisaation luominen aivan tyhjästä, olivat seikkoja, joita Suomi juuri silloin tarvitsi. Puolustusministerinä hädän hetkellä ja maamme sotateollisuuden suuripiirteisenä rakentajana maallamme ei ole ollut hänen vertaistaan”.
Filosofian tohtori Keijo K. Kulha on tietokirjailija ja journalisti, joka on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja. Hän on toiminut Turun Sanomien päätoimittajana (1973-1982) ja Helsingin Sanomien päätoimittajana (1982-1997). Eläkkeelle jäätyään filosofian tohtori Kulha on toiminut historiantutkijana. Marski ja hänen varjonsa -teos on luettavuudeltaan helposti ymmärrettävää. Pienenä puutteena Kulhan teoksen kuvitus olisi voinut olla asteen verran laajempaa. Tohtori Kulhan kirjoittama teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota ja täyttää erittäin hyvin paikkansa sotatieteellisten tutkimusten joukossa. Marski ja hänen varjonsa -teosta voi siten suositella kaikille reserviupseereille: sotahistorian tuntemus auttaa oman johtamisen kehittämisessä.
Lähteet
Marski ja hänen varjonsa
Wikipedia