Viro 1914-1922
Kirjailija: Mirko Harjula
Kustantaja: SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA
Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia (osa 1216)
Julkaistu: 2009
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 331
Viro 1914-1922 -teos on yksityiskohtainen kokonaisesitys Viron tapahtumista ja virolaisten toimista ajan jaksolla, joka ulottuu ensimmäisestä maailmansodan syttymisestä 1914 Viron vapaussodan päättymiseen 1922. Viron vapaussodan ja siihen liittyvien suomalaisten heimosotien lisäksi kirjassa esitellään virolaisten taistelu Venäjän tsaarin puolesta maailmansodassa, Venäjän ja Saksan kamppailut Viron hallitsemisesta sekä virolaisten kansallismielisten vaikuttajien poliittinen toiminta itsehallinnon ja sittemmin maansa itsenäisyyden puolesta. Teos tarkastelee myös virolaisten vasemmistolaisten osallisuutta Venäjän vallankumouksiin ja sisällissotaan sekä heidän pyrkimyksiään yhteiskunnallisen vallankumouksen toteuttamiseen Virossa. Teoksen laajaan liiteosaan on koottu Virossa vaikuttaneiden henkilöiden henkilöhistorioita sekä erilaisia luetteloita eri sotajoukoista ja puoluemenestyksestä. Lähteinä on käytetty laajasti Virossa, Neuvostoliitossa, Venäjällä ja länsimaissa julkaistua tutkimus- ja muistelmakirjallisuutta sekä painettua arkistomateriaalia. Teoksen kuvitus on valtaosaltaan Suomessa aiemmin julkaisematonta.
Viron itsenäistymisen mahdollisti monen muun Venäjän keisarikuntaan kuuluneen alueen (Suomi, baltian maat ja Puola) tavoin ensimmäinen maailmansota (1914-1918), joka heikensi Venäjän aiheuttaen lopulta Venäjän sisällissodan 1917-1922. Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina Saksan ja Venäjän välinen rintamalinja oli vakiintunut Latvian alueelle, minkä vuoksi maailmansodalla ei ollut äärimmäisen suurta vaikutusta Viron alueella. Venäjän keisarikunnan luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa Virossa tapahtui Helmikuun vallankumouksen (Venäjällä oli tuolloin käytössä juliaaninen kalenteri jossa tapahtumat sijoittuvat helmikuulle, minkä seurauksena vallankumous on nimetty helmikuun vallankumoukseksi. Gregoriaanisessa kalenterissa tapahtumat alkoivat 11. maaliskuuta 1917 ja väliaikaishallitus nousi valtaan 16. maaliskuuta) jälkeen useita vallanvaihtoja nopeassa tahdissa. Heti Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuun lopussa 1917 Viro sai laajemman autonomian, kun Viron alueesta muodostettiin Viron autonominen kuvernementti johtajanaan kuvernementtikomissaari Jaan Poska. Kesällä 1917 virolaiset loivat ensimmäisen kansallisen parlamentin, maapäivät, joka lähti suunnittelemaan kansallista, virolaista hallintoa. Bolševikkien Lokakuun vallankumouksen (Vallankumous tapahtui silloin Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan 25. lokakuuta 1917 eli gregoriaanisen kalenterin mukaan 7. marraskuuta 1917) jälkeen virolaiset bolševikit Viktor Kingisseppin ja Jaan Anveltin tekivät vallankaappauksen ja ottivat vallan käsiinsä yhdessä bolševikkisotilaiden kanssa kolmen kuukauden ajaksi. Bolševikit perustivat niin sanotun Viron työkansan kommuunin. Samaan aikaan maapäivissä valtaa pitäneet poliittiset voimat, bolševikkien vastavoimat, lähtivät suunnittelemaan Viron itsenäisyyttä. Maapäivillä valtaa pitäneet poliittiset voimat julistivat Viron lopulta itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Tähän aikaan bolševikit halusivat ainoana poliittisena virolaisvoimana säilyttää yhteyden Venäjään. Venäjällä oli tässä vaiheessa vallassa Leninin johtama punainen bolševikkihallitus.
Saksan keisarillinen armeija oli aloittanut Neuvosto-Venäjän kanssa käynnissä olevien Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen venymisen vuoksi etenemisen Väinäjoen eteläpuolelta vallaten Latvian pohjoisosan ja Viron suuret saaret, Saarenmaan, Muhun ja Hiidenmaan, syksyyn 1917 mennessä. Helmikuussa 1918 eteneminen jatkui Viron manneralueella niin, että helmikuun 25. päivänä saksalaiset valtasivat Tallinnan lähiympäristöineen. Maaliskuun alkuun mennessä saksalaiset olivat vallanneet Viron alueen – Narva vallattiin 4. maaliskuuta 1918. Alkoi saksalaisten miehityshallinto, ja itsenäisyyden julistaneet voimat painuivat maan alle. Samalla bolševikkivoimat perääntyivät rajan taakse Venäjälle. Saksalaisten romahdettua ensimmäinen maailmansodan lopuksi Saksassa puhjenneeseen vallankumoukseen 2. marraskuuta 1918 ja liittoutuneiden kanssa solmittuun aseleposopimukseen 11. marraskuuta 1918 Neuvosto-Venäjän bolševikkihallitus mitätöi saksalaisten kanssa maaliskuussa 1918 tehdyn rauhansopimuksen 13. marraskuuta 1918 ja puna-armeija hyökkäsi Baltian maihin. Saksalaismiehityksen aikana Tallinnassa toimi tehokas lähinnä suurten tehtaiden venäläisistä työläisistä koostunut bolševikkeja kannattava ryhmä, joka hakeutui yhteistoimintaan Leninin hallituksen kanssa. Edelliset liittyivät innolla virolaisten kommunistien kanssa niin sanottuihin kansanneuvostoihin, jotka yllyttivät työläisiä auttamaan maahan tunkeutunutta venäläistä puna-armeijaa. Hyökkäystä seurasi virallisesti 28. marraskuuta 1918 – 3. tammikuuta 1920 käyty Viron vapaussota, jossa 4 000 miehen vahvuisilla vapaaehtoisilla suomalaisjoukoilla oli erittäin suuri merkitys. Viron vapaussota oli osa heimosotia, jotka olivat Suomen lähialueilla käytyjä aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918–1920 ja 1921–1922. Suomen valtio ei virallisesti ollut retkien osapuoli, mutta vapaaehtoisia oli sodissa mukana yhteensä noin 9 000 henkeä. Monen osallistujan motiivina oli idealistinen heimoaate, antibolševismi, Suur-Suomi-aate tai vain puhdas seikkailun halu. Heimosodissa menehtyi noin 660 suomalaista. Myös Iso-Britannia lähetti virolaisten tueksi laivasto-osaston (osasto käsitti risteilijöitä ja hävittäjiä). Brittiläisen laivasto-osaston tuoman aseavun sekä niiden tarjoaman raskaan tykkitulen turvin kuin myös suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten vapaaehtoisten avulla Puna-armeija saatiin työnnettyä Viron alueilta tammikuussa 1919. Puna-armeija lyötiin siten takaisin Venäjälle, kuten myös saksalaiset vapaa-ehtoisuuten perustuvat Freikorps-joukot. Viro ja Neuvosto-Venäjä solmivat vuoden 1919 lopulla välirauhan. Vuonna 1920 solmittiin lopulta Tarton rauha, jossa Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Kommunistit suorittivat Virossa vielä kansannousun, joka tukahdutettiin kuitenkin joulukuussa 1924. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin sitten seuraavina maailmansotien välisinä vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin muun muassa tehokas vironkielinen alkeisopetus. Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliiton jäseneksi (Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä maailmansotien välillä).
Mirko Harjula (s. 1975) on helsinkiläinen filosofia maisteri (FM, venäjän kääntäminen ja tulkkaus) ja taksiyrittäjä, joka tutkii historiaa sekä kirjoittaa ja kääntää lähinnä historia-aiheista kirjallisuutta. Tutkimuksissaan hän pyrkii esittelemään vähälle tutkimushuomiolle jääneitä puolia Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta sekä tuomaan kotimaisen yleisön ulottuville heikosti tunnetuista lähteistä keräämäänsä ja koostamaansa tutkimustietoa. Viro 1914-1922 -teos on yleistajuista kieltä. Mirka Harjulan teoksessa on lukijalle erittäin yksityiskohtainen sisällysluettelo ja liitteet, joiden avulla teosta on helppo käyttää ja palata jo luettuihin kohtiin. Mirko Harjulan kirjoittama teos on sisällöltään informatiivinen ja Viron historian vuodet 1914-1922 sotineen ja itsenäisyystaisteluineen on tuotu laajasti esille. Harjulan teos on hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Viro 1914-1922 -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa.
Lähteet:
Viro 1914-1922
Wikipedia