Vuosi taisi olla 2004 kun ystäväni houkutteli mukaan pohjanmaanlinja-harjoitukseen. Aikaa asepalveluksesta oli
jokunen vuosi, ja aika olikin kullannut muistoja sen verran että ajatus tuntui aivan hyvältä, joten MPK:n sivut auki
ja ilmoittautumaan kurssille. Muistan, kuinka aivan jännitti. Harjoitus oli mielenkiintoinen ja hyvä, ja huomasinkin
pian hakeutuvani samaiselle harjoitukselle uudestaan ja pian minua pyydettiinkin jo harjoituksen
johtoportaaseen. Kyseisestä harjoituksesta kipinän saaneena lupasin vetää sissikurssin Haapajärvellä, ja se olikin
sitten menoa. Pikkusormi oli annettu ja käsi oli hyvän matkaa jo menossa kouluttajatehtävien syövereihin.
Parisen vuotta tuosta eteenpäin olinkin jo kirjoittamassa nimeä alle silloisen KoTu-yksikön
kouluttajasitoumukseen, koska oli tullut huomattua ettei Oulun seudulla käytännössä ollut sissi- tai
tiedustelukoulutuksia ollenkaan. ”Jonkun tartti tehdä jotain”, ja oma luonteenlaatu kun on ollut sellainen, (miten
sen jääräpäisen, masokistisen pässinpään nyt hienosti muotoilisi) toimeen tarttuva? Niin se joku löytyikin sitten
aika nopeasti peiliin katsomalla.
Samoihin aikoihin sitoutumispaperia oli täyttämässä Koivulan Jarmo, jonka kanssa sittemmin kursseja on vedetty
paskimmista parhaisiin ikinä.
Ajatus sissi- ja tiedustelukoulutusten parantamisesta ja samanhenkisen porukan keräämisestä yhteen oli
kytenyt molempien mielessä ja se konkretisoituikin muutaman vuoden ja usean vedetyn harjoituksen jälkeen
Pohjois-Suomen sissi- ja tiedustelukillan perustamiseen. Päätettiin että perustamiskokous pidetään Siikajoella
Jarmon mökillä, ja sinne hiihdettäisiin Varjakasta. Sovittuna päivänä oli meren jään päällä puoli metriä vettä, sinne
ei ollut asiaa suksilla, ja lumi oli ehtinyt sulaa niin ettei sitä ollut kuin hiukan ojien pohjilla. Lumijoen
lintubongareilla oli näkemisen arvoiset ilmeet katsoessaan killan perustajaporukkaa hiihtämässä lumettomilla
sänkipelloilla. Oltiin nimittäin päätetty hiihtää, ja näin tehtiin.
Oulujoessa on virrannut aika paljon vettä killan perustamisen jälkeen ja jäsenmääräkin kasvaa koko ajan. Paljon
erilaisia kursseja on suunniteltu ja vedetty eikä loppua näy kursseille tai mielenkiinnollekaan. Harrastus on tuonut
tullessaan paljon oppia, mielenkiintoisia tilanteita ja mahtavia ihmisiä elämään mukaan.
Vuonna 2017 sain aika ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä kiusaamaan itseäni ja kokeilemaan rajojani, kun
kaksi reserviläistä valittiin kantahenkilökunnan kursseille hakemaan selviytymiskoulutusoppeja.
Henkilökohtaisesti erilaiset erä- ja selviytymistaidot ovat aina olleet sydämen asioita, olen harrastanut
metsästystä, erästelyä ja retkeilyä ihan pienestä pojasta asti, alkuun isän mukana ja vanhempana itsekseen.
Noin vuosi sitten sain tämän urakan yhdenlaiseen päätökseen kun läpäisin ensimmäisenä (ja tähän mennessä
ainoana) reserviläisenä arktisen SERE-kouluttajakurssin. Tuon korkeampaa vaatimustasoa ei siitä hommasta
löydy, joten jossain määrin kai saa jo sanoa että sulka tai parikin tuli saatua hattuun.
Kurssin oppilaiden keskuudessa muodostui slogan: ”Aiheesta riittävästi kiinnostuneet”.
Tämä pitänee varsin hyvin paikkansa. Ellei riittävää kiinnostusta, henkistä paloa ja niin, sitä jääräpäisyyttä,
masokismia ja pässinpäisyyttä löytyisi, olisi tuo suoritus jäänyt aikoja sitten tekemättä.
Otsikoin tämän kirjoituksen tarkoituksella huomiotaherättävästi. On kuitenkin sanottava ja täysin varmaa etten
olisi päässyt tähän pisteeseen ilman monen ihmisen myötävaikutusta. Kiitos kuuluu Teille, tiedätte kyllä itse keitä
olette!
Toivottavasti kirjoitukseni inspiroisi kaikkia, niin nuorempia, vasta kouluttajataipaleensa alussa olevia tai sitä
vasta harkitsevia mutta myös aiempiin saapumiseriin kuuluneita oppimaan jatkuvasti uutta, hyödyntämään sitä
ja jakamaan tietoa myös muille. Uskon itsekin vakaasti että jonain päivänä vielä osaan tulenteon, ja siitä
tulettekin sitten kuulemaan!
Nykyään olen edelleen vahvasti mukana sissi- ja tiedustelukoulutuksissa mutta suurin osa kursseistani koskee
selviytymistaitoja. Juuri niitä joiden parissa koen olevani omimmillani.
Niitä, joissa lopulta kaikki kuitenkin tehdään itse.
Visa Björn, kapt