Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45
Kirjailija: Jukka I. Mattila
Kustantaja: Reuna Kustantamo ja kirjakauppa
Julkaistu: 2018
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 171
Viron historia linkittyy Euroopan suurvaltojen historiaan, ja menneiden aikojen tapahtumat sivuavat myös Suomen sotahistoriaa. Venäjän bolsevikkivallankumouksen jälkeen Viro julistautui itsenäiseksi, mutta 1918 saksalaiset miehittivät maan. Viron vapaussodassa 1918-1920 myös suomalaiset vapaaehtoiset osallistuivat taisteluihin. Ennen maailmansotia virolaiset hakivat turvaa muista Baltian maista, ja vuonna 1939 maa teki Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Toisen maailmasodan alussa Neuvostoliiton miehitti Viron. Pian tilalle tuli Hitlerin johtama Saksa. Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45 on kattava yleisesitys virolaisten miesten sotapolusta toisen maailmansodan aikana. Kirja käy läpi virolaisten neuvostovastaisen maanalaisen vastarinnan, Saksan hyökkäyksen Neuvostoliittoon ja Viron saksalaismiehityksen. Teos esittelee virolaisnuorukaisten värväytymisen SS-joukkoihin, palveluksen Poliisi- ja Turvapataljoonissa ja muissa Saksan armeijan joukoissa 1941-45. Kirjassa käydään läpi myös virolaisten vapaaehtoisten vaiheet Suomen talvisodassa sekä jatkosodan ajan JR200:ssa. Teoksessa on runsas kuvitus. Kannen kuvassa on saksalaisten värväysjuliste.
Saksan alkuperäisen hyökkäyssuunnitelman, operaatio Barbarossan, tavoitteena oli luoda edellytykset idän yleissuunnitelman toteuttamiselle työntämällä Neuvostoliiton puna-armeija niin sanotulle A–A-linjalle eli Arkangelista aina etelään Astrahaniin jatkuvalle linjalle. Kesän ja syksyn 1941 nopea eteneminen pysähtyi kuitenkin Moskovan ja Leningradin edustalle, ja talvella 1941–1942 Neuvostoliiton vastahyökkäykset pakottivat Wehrmachtin siilipuolustukseen. Kesän 1942 aikana saksalaisten eteneminen alkoi uudelleen rintaman eteläosassa: Ukrainassa ja Kaukasiassa. Sodan käännekohdaksi muodostuivat Stalingradin taistelu talvella 1942–1943, jossa Saksan 6. armeija jäi mottiin ja tuhottiin kaupungin ympäristössä sekä kesällä 1943 käyty Kurskin taistelu. Saksalaiset ajettiin vuosien 1943 ja 1944 aikana pois miehittämiltään alueilta, ja vuoden 1945 alussa aloitetussa Veiksel–Oder-operaatiossa puna-armeija tunkeutui Saksan sydänmaille valloittaen Berliinin huhtikuussa 1945.
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941, Operaatio Barabarossa alkoi. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi jatkosotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrahanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941–1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin.
Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä, sillä panssarijoukot kärsivät polttoaineen puutteesta. Saksa valloitti Kaukasuksen öljykentät, mutta heitä kohtasi pettymys, sillä Neuvostoliittolaiset olivat peräännyttyään sytyttäneet koko öljykentän tuleen. Panssarijoukoille ei löydetty polttoainetta ja tilanne kävi vaikeaksi, sillä polttoaine ei riittänyt enää hyökkäyksiin tai taisteluihin. Syksyllä eteneminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. armeijan Stalingradin alueelle (operaatio Uranus). Operaatiossa 300 000 saksalaissotilasta motitettiin raunioituneeseen kaupunkiin. Hitler ylensi 6. armeijan johtajan Friedrich Pauluksen marsalkaksi, määräten epäsuorasti tämän komentamat joukot puolustamaan kaupunkia viimeiseen mieheen. Myöhemmin von Mansteinin johtama armeijaryhmä Don yritti auttaa saksalaisia Stalingradissa, päästen jopa noin 50 kilometrin päähän kaupungista. Pauluksen joukot eivät kuitenkaan lähteneet vastaan, mikä olisi voinut pelastaa 6. armeijan täydelliseltä tuholta. Lopulta armeijaryhmä ajettiin takaisin, ja saksalaisten taistelu Stalingradista alkoi olla toivotonta. Pauluksen armeijan rippeet, 91 000 miestä antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan.
Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella, josta seuranneet rajut taistelut saivat lopulta Suomen ja Neuvostoliiton solmimaan erillisrauhan 19. syyskuuta. Hieman tätä ennen tapahtunut saksalaisten maihinnousuyritys suomalaisjoukkojen hallussa olleeseen Suursaareen johti Lapin sotaan. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 700 km:n pituisella rintamalinjalla. Saksan 400 000 sotilaan Keskustan armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 85 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945. Itärintaman suurta merkitystä toisessa maailmansodassa kuvaa hyvin se, että peräti 80 prosenttia Saksan miestappioista tuli itärintamalla. Itärintama on maailmanhistorian suurin rintama niin maantieteellisen ja ajallisen pituuden kuin armeijoiden miesvahvuuden ja menetettyjen ihmishenkienkin osalta.
Viron kohtalo toisessa maailmansodassa päätettiin Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa, missä Saksa ja Neuvostoliitto sopivat sen kuuluvan Neuvostoliiton etupiiriin. Ensin Neuvostoliitto vaati Virolta 28. syyskuuta 1939 yhteistoimintaa, miehitti sen jälkeen sotilastukikohdat, vaati hallituksen vaihtamista neuvostomyönteiseksi ja lopulta 17. heinäkuuta 1940 miehitti koko maan. Saksalaisten hyökkäyksen 1941 jälkeen Viro oli kolme vuotta saksalaisten miehittämä. Helmikuussa 1944 Neuvostoliitto iski takaisin Narvan rintamalla.
Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45 -teos on selkeää ja helppolukuista kieltä. Jukka I. Mattilan kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja Viron sotahistoria vuosina 1941-1945 on tuotu kiitettävästi esille. Teoksen näkökulmana on toisen maailmansodan itärintaman taistelut ja niihin Saksan riveissä osallistuneet virolaiset vapaaehtoiset (Saksan maavoimien pohjoisen armeijaryhmän eteneminen Leningradin alueelle vuonna 1941, alueen miehitysaika vuosina 1942-1943 ja Neuvostoliiton puna-armeijan suurhyökkäys ja pohjoisen armeijaryhmän motitus vuosina 1944-1945) nykyisten baltian maiden alueella. Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45 -teos tarjoaa myös uutta tietoa ja näkökulmaa pienen Viron sotahistoriasta toisen maailmansodan aikana. Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45 -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotakirjojen joukossa.
Lähteet
Virolaiset vieraan vallan väessä 1939-45
Wikipedia