Viina, hermot ja rangaistukset
Alaotsikko: Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945
Kirjailija: Lasse Laaksonen
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2017
Sidosasu: sidottu
Sivuja: 649
Kieli: suomi
”En ole kuullut koskaan sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies.” – kenraali Wallenius Mannerheimille 1941. Sotilasjohtajien henkilökohtaisilla ongelmilla on ollut merkittäviä vaikutuksia Suomen armeijan rakentamisessa ja sotien aikaisessa johtamisessa. Niitä ei kuitenkaan ole tutkittu. Dosentti Lasse Laaksonen pureutuu teoksessaan aiheeseen perusteellisesti tunnetuimpina esimerkkeinä muun muassa Aarne Sihvon virkavirheet, K. M. Wallenius ja Mäntsälän kapina, Taavetti Laatikaisen juopumusrikkomukset, joista Mannerheim olisi halunnut vaieta, A. F. Airo ja alkoholi sekä Mannerheimin hermot ja suurhyökkäys 1944. Teoksessa selvitetään, millainen merkitys henkilökohtaisilla ongelmilla ja persoonallisilla piirteillä on ollut Suomen armeijaa rakennettaessa, talvi- ja jatkosodan ratkaisuissa tai rauhaa aikaan palatessa. Kuinka suuria haittoja sotilasjohtajien alkoholinkäytöstä aiheutui? Miten mielenjärkytyksistä selvittiin? Minkälaisia rikoksia tehtiin? Kuinka virheistä rangaistiin? Samalla nostetaan esiin sotilasylijohdon, Mannerheimin ja kenraalien tärkeimpiä ratkaisuja kokonaan uudessa valossa. Teoksessa paneudutaan rintamakomentajien henkilökohtaisiin piirteisiin, hermojen hallintaan ja rikkomuksiin. Filosofian tohtori, dosentti Lasse Laaksonen on tullut tunnetuksi sotahistorian alan kipupisteiden käsittelijänä. Hän on murtanut myös aikaisemmissa teoksissaan Mannerheimiin ja kenraaleihin liittyneitä tabuja ja myyttejä. Tutkimuksen tulokset ovat aihepiirin tutkimattomuuden takia perustavanlaatuisia. Sotilasjohdon alkoholinkäytön, hermojen ja rikkomusten vaikutuksien arvioiminen on erittäin ajankohtaista juuri nyt, kun Suomen sota- ja henkilöhistoriaa kirjoitetaan uudelleen ja uusista näkökulmista.
Aksel Fredrik Airo (vuoteen 1906 Johansson, s. 14. helmikuuta 1898 Turku – k. 9. toukokuuta 1985 Heinolan mlk) oli suomalainen kenraali, joka vastasi operaatioiden suunnittelusta talvi- ja jatkosodan aikana. Suomi toteutti 7.–11. lokakuuta 1939 liikekannallepanon, jota sanottiin ylimääräiseksi harjoitukseksi (YH). Airo oli keskeisessä roolissa suunnitelmien toteuttamisessa. Puna-armeija hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939 Suomeen johtavia tieuria käyttäen. Yleisesikunta hajautettiin ympäri Helsinkiä. Eversti Airo aloitti Hotelli Helsingissä viisivuotisen työnsä operatiivisten sotatoimien johtajana. Airon tehtävänä oli tehdä yhteenvedot rintamatapahtumista ja tilanteen vaatimat ehdotukset ylipäällikölle. Maaliskuun alussa tilanne Kannaksella paheni, venäläiset pyrkivät Viipurin valtaukseen koukkaamalla sekä idästä että lännestä. Sota päättyi Moskovan rauhansopimukseen, ja tuli rintamilla lakkasi 13. päivänä maaliskuuta kello 11. Talvisodan loppupuolen rintamatilanteesta on ristiriitaista tietoa. Eräät historioitsijat, kuten Lasse Laaksonen ovat väittäneet rintamatilanteen olleen suorastaan katastrofaalisen heikko. Airo ei ollut aikoinaan asiasta samaa mieltä. Talvisodan jälkeen Airo kritisoi päätöstä kieltäytyä länsiavusta ja vastusti näkemystä, että rauha solmittiin rintamatilanteen mukaan: ”On epäoikeudenmukaista sanoa, että ne [suomalaiset joukot] olisivat olleet romahduksen partaalla” ja jatkoi: ”Joukot olivat tiukasti johtajiensa käsissä ja suorittivat käsketyt tehtävänsä. Missään tapauksessa ei itärajaltamme voida sodan loppuvaiheessa löytää kohtaa, joka antaisi tukea käsitykselle puolustuksen romahtamisesta.” Luonnollisesti Airo perusti näkemyksensä etenkin tiedustelutietoihin. Viime vuosina historiantutkijat ovat kiistelleet talvisodan rauhan tekemisen motiiveista. Heikki Ylikankaan mielestä rauha solmittiin Saksan toivomuksesta. Hermann Göring oli antanut Berliinin-suurlähettiläälle T. M. Kivimäelle 22.2.1940 lupauksen Saksan lähitulevaisuudessa tapahtuvasta hyökkäyksestä itään ja että siinä yhteydessä Suomelle tarjoutuisi mahdollisuus saada menetyksensä korkojen kanssa takaisin. Suomen oli siksi tehtävä talvisodassa rauha raskainkin ehdoin ja säilytettävä armeijansa taistelukykyisenä tulevaa idän sotaretkeä varten.
Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Muutamia päiviä myöhemmin Neuvostoliitto pommitti Suomea ilman edelläkäypää sodanjulistusta. Suomen hallitus katsoi Suomen olevan sotatilassa Neuvostoliiton kanssa ja aloitti hyökkäyksen itään tarkoituksenaan saada takaisin Moskovan rauhassa menettämänsä alueet. Airo toimi päämajoitusmestarina, so. operatiivisena johtajana Suomen armeijan päämajassa Mikkelissä. Päämaja toimi silloisessa keskuskansakoulussa, edelleen toimivassa koulussa, jonka nykyinen nimi on Päämajakoulu. Marsalkka Mannerheimin ympärille muodostuneeseen päämajan ns. sisärenkaaseen kuuluivat Airon lisäksi yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistönkenraali Vilho Nenonen, komento-osaston päällikkö, kenraaliluutnantti Viljo Tuompo ja tiedustelupäällikkö, eversti Aladár Paasonen. Aluksi suomalaiset valloittivat Karjalankannaksen ja Itä-Karjalan. Syyskuun alussa Karjalankannaksella saavutettiin vanha raja ja Laatokan pohjoispuolella Syväri. Petroskoi vallattiin syys-lokakuun vaihteessa ja kaupungin uudeksi nimeksi annettiin Äänislinna. Sallan suunnalla vihollinen heitettiin rajan taakse. Vuoden 1942 keväällä Suomi valtasi Suursaaren ja Tytärsaaren. Rintamat hiljenivät, alkoi asemasota. Airo ylennettiin kenraaliluutnantiksi 3. kesäkuuta 1942. Päämajoitusmestari Airo käytti alkoholia asemasodan aikana melkoisen reippaasti ja sai Marsalkka Mannerheimilta moitteita asiaan liittyen mutta asemansa säilyttäen. 4.–5. syyskuuta 1944 sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät. Airo nimitettiin yleisesikunnan päälliköksi ja Mannerheim-ristin ritariksi 18. marraskuuta. ”Hänen taitavalla ja kriittisellä johdollaan on tehty kaikki sotatoimia koskevat suunnitelmat”, perusteluissa todetaan. Marskilta kysyttiin sodan jälkeen, kuka johti sotatoimia. Hän vastasi: ”Airo ja minä.” Airo vastasi samaan kysymykseen: ”Marski ja minä.”
Lasse Laaksonen on suomalainen historiantutkija ja -opettaja. Hän on erikoistunut sotahistoriaan. Laaksonen on filosofian tohtori ja dosentti. Hän opettaa Helsingin yliopistossa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa. Laaksonen on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi 1996, filosofian lisensiaatiksi 1998 ja filosofian tohtoriksi 1999. Hän on ollut vuodesta 2003 Maanpuolustuskorkeakoulussa Suomen sotahistorian dosentti. Samoin vuodesta 2003 hän on ollut Itä-Suomen yliopistossa sotahistorian dosentti ja Helsingin yliopistossa Suomen ja Skandinavian historian dosentti vuodesta 2005. Hän on opiskellut 2007 Yhdysvalloissa United States Military Academy at West Pointissa. Dosentti Laaksosen väitöskirja talvisodasta sekä tutkimukset Mannerheimin ja kenraalien ristiriidoista ja niiden vaikutuksesta johtamiseen ovat käsitelleet tabuja ja rikkoneet myyttejä. Hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita myös muista historian aihealueista, analysoinut henkilösuhteiden ja johtamisen vuorovaikutusta muun muassa yrityksissä ja poliittisessa elämässä sekä esiintynyt useissa kansainvälisissä seminaareissa. Dosentti Lasse Laaksonen kirjoittama Viina, hermot ja rangaistukset -teos on sisällöltään monipuolinen ja informatiivinen. Suomen armeijan ylimmän johdon henkilökohtaiset ongelmat, suhteet/henkilökemiat (esimies-alainen) ja alkoholin käyttö vuosina 1918-1945 esitetty tarkan havainnollisesti ja yleistajuisesti. Viina, hermot ja rangaistukset -teos saattaa jo nimensä puolesta kuulostaa todella sensaatiohakuiselta, mutta siitä se on melkoisen kaukana. Lähdeviittauksia teoksessa on noin 1 200 eli vähintäänkin kattavasti. Lähdeviittaukset perustuvat muun muassa tuomioistuimien materiaaleihin, rangaistuspäiväkirjoihin sekä virallisiin ja epävirallisiin dokumentteihin. Lasse Laaksonen ei sorru tuomitsemaan vaan keskittyy tarkasti syy-seuraus suhteiden käsittelyssä, rikkoen samalla erinäisiä tabuja ja myyttejä. Esimerkiksi Suomen marsalkka Mannerheim johti varsin henkilökeskeisesti, niin päämajassa kuin eri rintamien komentavia kenraaleitakin, ja niin sanotun pärstäkertoimen merkitys johtamisessa oli ajoittain todella suuri! Dosentti Laaksosen kirjoittama teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota. Viina, hermot ja rangaistukset -teos on tasapainoinen ja kokonaisuutena sopii kaikentasoisille lukijoille.
Lähteet
Viina, hermot ja rangaistukset
Wikipedia