Kun aseet puhuvat
Alaotsikko: Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa
Kirjailija: Jukka Kekkonen
Kustantaja: Art House
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Sivuja: 507
Kieli: suomi
Suomen ja Espanjan sisällissodissa yhteiskunnallinen järjestelmä romuttui ja poliittinen väkivalta laajentui puhdistuksiksi. Miksi juuri nämä sodat olivat niin verisiä, ja miksi rintamien ulkopuolisen väkivallan määrä nousi niissä ennennäkemättömiin mittoihin? Suomessa vuonna 1918 ja Espanjassa vuosina 1936-1939 käydyissä sisällissodissa kansa jakautui täydellisesti. Sotien aikana ja niiden jälkeen käytetty poliittinen väkivalta oli laajamittaista. Leimaavaa oli halu antaa hävinneelle osapuolelle riittävän ankara opetus, ja molempien sotien jälkitoimia voikin luonnehtia puhdistukseksi. Jukka Kekkosen Kun aseet puhuvat on perusteellinen, kansainvälisestikin ainutlaatuinen kokonaisesitys Suomen ja Espanjan sisällissodista ja niiden poliittisesta väkivallasta. Kartoittaessaan ihmisten toiminnan perusteita sisällissodissa se onnistuu yhdistämään historialliseen ja poliittiseen tarkasteluunsa laajan kulttuurisen ja yhteiskunnallisen taustan oikeuden roolia unohtamatta. Kirja rakentaa sillan menneisyydestä nykypäivään vastatessaan kysymykseen siitä, miten poliittinen väkivalta voi laajentua puhdistuksiksi.
Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia. Sisällissota oli osa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa valtiollista ja yhteiskunnallista murrosvaihetta Euroopassa. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja poliittiseen taisteluun vallasta sekä lopulta Venäjän sisällissotaan. Venäjän romahduksen seurauksena keisarikunnan osa, Suomen suuriruhtinaskunta, julistautui itsenäiseksi Suomeksi 6. joulukuuta 1917, mutta suomalaisen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden korostuminen ja purkautuminen, valtiovallan hajoamisen kautta, johti vuoden 1917 kuluessa valtapoliittiseen ja sotilaalliseen kriisiin, jonka seurauksena maahan muodostui kaksi aseistetuilla joukoilla varustautunutta valtakeskusta.
Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13 000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi lähes täydelliseen epäonnistumiseen. Saksa liittyi sotaan vasta huhtikuussa. Liittyminen lyhensi sotaa ja pelasti mm. Helsingin tuhoisilta taisteluilta. Sisällissota päättyi valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningaskunnaksi; maan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella.
Sisällissota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Kuten usein käy kansojen sisäisissä valtataisteluissa, sodan aikana ja sen jälkeen esiintyi laajamittaista terroria. Sotatoimien ollessa käynnissä molemmat osapuolet syyllistyivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Sodan kuluessa punaisten käsissä kuoli 1424 valkoista teloitettuna, 4 kuoli vankileirillä. Valkoisten käsissä kuoli 7370 punaista teloitettuna, 11 652 kuoli vankileirillä, suurin osa sotatoimien jo päätyttyä, sillä punaisten tai punaisiksi epäiltyjen vangitseminen ja teloittaminen jatkui laajamittaisesti vielä viimeisten taistelijoiden antauduttua. Kaikkiaan sisällissota vaati noin 38 000 uhria. Heistä noin 75 prosenttia oli punaisia, joita menehtyi eniten teloituksissa sodan aikana ja sodan päätyttyä vankileireillä nälkään ja tauteihin. Varsinaisissa taistelutoimissa menehtyi lähes yhtä paljon sekä punaisia että valkoisia. Terrorin uhreista vähemmistö oli valkoisia, ja myös Venäjän kansalaisia teloitettiin. Sodan muut uhrit olivat lähinnä taisteluissa kaatuneita saksalaisia ja venäläisiä sotilaita. Sisällissota syvensi Suomen kansan kahtiajakoa. Voittanut osapuoli katsoi yhteiskunnan huonoimman aineksen nousseen Venäjän tuella kapinaan laillista hallitusta vastaan, joten hävinneisiin suhtauduttiin pitkälti kriminaaleina. Ensimmäisen maailmansodan lopputulos vahvisti kuitenkin maltillisten ja laaja-alaiseen kansalliseen ajatteluun suuntautuneiden väestöryhmien asemaa yhteiskunnassa. Tämä mahdollisti hitaan eheytymisen väestöryhmien kesken.
Vuoden 1918 sodalle oli luonteenomaista poliittinen väkivalta, joka erotellaan punaiseksi ja valkoiseksi terroriksi. Molempien osapuolten kokeman trauman vuoksi teloitukset yritettiin selittää jälkeenpäin taistelutoiminnan ulkopuolisina tekoina, vain primitiivisten vihantunteiden purkauksina. Historiantutkimus on kuitenkin liittänyt vuoden 1918 terrorin myös yhdeksi sodankäynnin muodoksi. Siihen saatiin malli aiemmista sisällissodista, poliittisesta väkivallasta sekä eri puolilta ensimmäisen maailmansodan rintamia, joissa terrori oli paikoin yleistä ja laajamittaista. Terrorin tavoitteena oli sekä vastustajan valtarakenteiden tuhoaminen että voimakkaan pelotevaikutuksen luominen. Vaikka teloituksissa toisaalta olikin paikallisen ja henkilökohtaisen koston muotoja, ainakin kolmannes punaisesta terrorista katsotaan olleen punakaartin johdon suunnittelemaa järjestelmällistä toimintaa. Pääosan valkoisesta terrorista arvioidaan olleen ylimmän sodanjohdon määräämää, vallattujen alueiden ”lopullisen haltuunoton” yhteydessä toteutettua harkittua ja organisoitua sodankäyntiä. ”Virallisesti” ja erityisesti sodan alussa sekä Vaasan senaatti että Kansanvaltuuskunta vastustivat terroritoimia. Punaisen ja valkoisen terrorin keskeisiä toteuttajia olivat suoraan ylemmän sodanjohdon alaisuudessa itsenäisesti toimineet isku- ja tiedustelujoukot, joita kutsuttiin lentäviksi osastoiksi. Ne koostuivat 10–80 valikoidusta ratsusotilaasta. Iältään lentävän osaston soturit olivat yleensä nuorempia kuin rintamajoukkojen miehet (nuorimmat 13–14-vuotiaita sotilaspoikia). Osastoa johti vanhempi, vahvan auktoriteetin omannut johtaja, jonka alaisuudessa ”lentävät” suorittivat ”etsi ja tuhoa”-tehtäviä sekä toimeenpanivat omavaltaisia teloituksia tai tuomioistuimien langettamia kuolemantuomioita.
Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939 vapailla vaaleilla valitun Espanjan toisen tasavallan hallituksen (republicanos) ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten (nacionalistas) kapinallisten välillä. Sitä voidaan pitää eräänlaisena toisen maailmansodan esinäytöksenä. Vastakkain olivat osaksi samat ideologiat, ja sotaan osallistuivat maailmansodan tulevat vastapuolet Saksa ja Neuvostoliitto testaten samalla omaa aseistustaan. asavaltalaisten puolella taisteli liberaaleja, sosialisteja, kommunisteja, anarkisteja, joidenkin maakuntien separatisteja sekä pieni vähemmistö Espanjan konservatiiveista. Heidän rinnallaan sotivat myös ulkomaalaisista vapaaehtoisista kootut kansainväliset prikaatit. Ulkovalloista tasavaltaisten tukijoina olivat Neuvostoliitto ja Meksiko. Kansallismielisiä puolestaan avustivat Saksa, Italia ja Portugali. Espanjan yhtenäisyyttä ja monarkiaa kannattavien kansallismielisten voitto johti kenraali Francon diktatuuriin. Hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1975 kuninkaaksi kruunattu Juan Carlos I palautti maahan parlamentaristisen demokratian. Espanjan sisällissodan uhrien lukumäärästä on esitetty erilaisia arvioita. Uusimman tutkimuksen tulokset on koottu Paul Prestonin teokseen The Spanish Holocaust (2012). Tasavaltalaisen terrorin uhrien määräksi arvioidaan 52 000 – 58 000. Kansallismielisen terrorin määräksi arvioidaan sen sijaan reilusti yli 100 000, kenties jopa 150 000 kuollutta (tai sitäkin enemmän). Sodan jälkeisen väkivaltaisen repression (tukahduttaminen, sorto) uhrien määrän arvioidaan nousevan ainakin 35 000:een. Taisteluissa arvioidaan kuolleen noin 140 000; määrään on vielä lisättävä ainakin 20 000 pommituksissa kuollutta siviiliä. Lisäksi kansallismielisten perustamilla vanki- ja työleireillä kuoli yli 150 000 henkeä ja paljon enemmänkin, jos tarkastelun aikaväliä pidennetään sodan jälkeiseen aikaan. Lopullisia tai edes kovin tarkkoja lukemia ei ehkä koskaan voida selvittää. Tasavaltalaisten puolella taistelleiden kansainvälisten prikaatien sotilaista kaatui noin 4 900, kansallismielisten puolella olleiden ulkomaalaisten tappiot olivat noin 5 300 sotilasta.
Tasavaltalaisten alueella terrori oli useimmiten yhtäkkistä reaktiota pelkoon, johon sisältyi kostonhalu vanhoista tapahtumista. Eniten julkisuutta ulkomailla sai papistoon kohdistunut väkivalta. Katolinen kirkko oli Espanjassa tiiviisti kytköksissä konservatiiveihin. Sodan aikana surmattiin noin 6 000 piispaa, pappia, munkkia tai nunnaa. Tasavaltalainen väkivalta keskittyi kapinayrityksen jälkeisiin päiviin ja kohdistui ensin kapinallisiin ja sitten luokkavihollisiin, kuten papistoon ja teollisuusjohtajiin. Kaikkiaan tasavaltalaisen terrorin uhriksi joutui noin 38 000, joista lähes puolet surmattiin Madridissa ja Kataloniassa kesällä 1936. Kansallismielisten terrori perustui puhdistuksen (limpieza) ajatukselle, joka oli oleellinen osa kapina-ajatusta. Tarkoituksena oli eliminoida Espanjan kansasta vasemmistolaiset ja demokraattis-liberaalit ainekset. Heinäkuusta 1936 alkuvuoteen 1937 kansallismieliset sallivat ”harkinnanvaraisen” tappamisen sodan varjolla, mutta pian eliminointi muuttui järjestelmälliseksi. Ensin ammuttiin kaikki sotavangit ja tasavaltalaisten joukossa taistelleet, seuraavaksi ammattiyhdistysjohtajat ja tasavaltalaisen hallinnon edustajat, vasemmistolaiset poliitikot sekä kaikki tunnetut tai epäillyt liberaalit ja vapaamuurarit. Teloituksia johtivat paikalliskomiteat, johon kuului yleensä suuria maanomistajia, paikallisen kansalliskaartin päällikkö ja melko usein pappi. Terrori jatkui kauan sodan jälkeen. Kansallismielisen puolen surmaamia dokumentoituja uhreja on noin 80 000, mutta ottaen huomioon rekisteröimättömät ja vielä dokumentoimattomat surmatyöt, saattaa kokonaisuhrimäärä olla jopa 200 000.
Jukka Tapani Kekkonen (s. 12. lokakuuta 1953 Helsinki) on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa (vuodesta 1995). Professori Jukka Kekkonen on tunnettu tutkimuksistaan rikosoikeuden, kontrollipolitiikan, taloudellisen sääntelyn historian ja Suomen oikeuskulttuurin alueilta. Hän on tarkastellut julkaisuissaan muun muassa poliittista rikollisuutta, oikeuspolitiikan murroksia ja menneisyyttä oikeudellisena ja poliittisena kysymyksenä. Kekkonen on ollut Helsingin yliopiston hallituksen, International Association of Law Schools -järjestön hallituksen ja valtakunnanoikeuden jäsen. Hän on työskennellyt myös oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina ja kuuluu Suomalaiseen tiedeakatemiaan. Hän on tullut tunnetuksi myös aktiivisesta osallistumisestaan julkiseen keskusteluun. Kun aseet puhuvat -teos on ainutlaatuinen kokonaisesitys Suomen ja Espanjan sisällissodista ja niiden poliittisesta väkivallasta. Professori Jukka Kekkosen teoksessa on lukijalle yksityiskohtainen sisällysluettelo, lopussa laajat viite- ja kirjallisuusluettelot ja myös asia- ja henkilöhakemistot. Edellisten avulla teosta on helppo käyttää myös hakuteoksena ja vaikka palata jo luettuihin kohtiin. Professori Kekkosen kirjoittama laaja teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja Suomen ja Espanjan sisällissodat syineen, luonteineen, jakolinjoineen ja poliittisen väkivallan aaltoineen (oikeudellinen vallankäyttö sisällissodan aikana ja oikeudenhoito sisällissodan aikana) on tuotu esille ennakkoluulottomasti vertailevan tutkimusotteen avulla: monine yhtäläisyyksineen ja selvine eroineen (sisällissotien verisyys, voittajana Suomessa laillinen hallitus ja Espanjassa kapinoinut Francon kansallismielinen osapuoli). Kun aseet puhuvat -teos edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota ja on yliopistotason oppikirjaksikin täysin sopiva. Professori Jukka Kekkosen teos täyttää siten erinomaisesti paikkansa historiantutkimusten joukossa.
Lähteet
Kun aseet puhuvat
Wikipedia