Tankit tulee
Kirjailija: Jouko Vahtola
Alaotsikko: Taistelu hyökkäysvaunuja vastaan talvisodassa 1939-1940
Kustantaja: Docendo
Sidosasu: sidottu
Julkaistu: 2015
Kieli: Suomi
Sivuja: 383
Kun talvisota alkoi, Neuvostoliiton hyökkäystä torjuvat suomalaiset joutuivat vastakkain voimakkaan panssariaseen kanssa. Tiedossa oli, että Suomen armeija oli varautunut panssarien torjuntaan puutteellisesti ja improvisoiden.Teoksessa tutkitaan ja kuvataan ensimmäistä kertaa talvisotaa panssarivaunuja vastaan käytyjen taistelujen näkökulmasta ja puolustajien kokemusten kautta. Kovia yhteenottoja vihollisen hyökkäysvaunujen kanssa käytiin kaikilla rintamilla Suomenlahdelta Petsamoon. Tankit olivat puolustajille pahin vitsaus, joka pyrittiin eliminoimaan ensimmäisenä. Miten panssareista selviydyttiin? Kuva polttopulloista ja koivuhaloista tankkien tuhona osoittautuu liioitelluksi ja romantisoiduksi myytiksi. Parhaita aseita olivat Bofors-tykit ja kasapanokset rohkeiden pommarien käsissä. Tykkejä oli vähän, ja joukko-osastot lähes tappelivat saadakseen niitä turvakseen. Kenttätykistö, miinat ja kiviesteet olivat usein ratkaiseva apu. Tärkeintä oli kuitenkin miesten rohkeus ja sitkeys.Summa ja Lähde olivat ratkaisevia taisteluita, mutta muutkin lujat paikat muistetaan: esimerkiksi Muolaan Kirkkomäki, Oinalan paiseet, Tolvajärven tie, Ruhtinaanmäki, Raate, Kämärä, Tali, Viipuri ja Viipurinlahti. Kamppailu hyökkäysvaunuja vastaan kytketään teoksessa elimellisesti talvisodan kokonaiskulkuun. Näin teoksesta saa varsin kattavan kuvan talvisodasta eri rintamilla.Tankit tulee! -teos perustuu kauttaaltaan alkuperäislähteisiin, ja siinä on runsas kuvitus. Jouko Vahtola (s. 1949) toimi vuosina 1982-2013 Oulun yliopiston historian apulaisprofessorina ja professorina ja on nyt eläkkeellä.
Talvisota oli 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta, ja sota päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton 14. joulukuuta 1939. Toinen maailmansota oli alkanut kolme kuukautta aikaisemmin Saksan ja Neuvostoliiton miehitettyä Puolan. Koska länsirintamalla oli käynnissä vähätapahtumainen valesota, länsimaiden lehdistö seurasi Suomalaisten talvisotaa tarkasti. Termeistä sisu ja Molotovin cocktail tuli kansainvälisesti tunnettuja. Talvisota on tunnettu erityisen vaikeista talviolosuhteista (talvi 1939–1940 oli vuosisadan kylmimpiä), puna-armeijan valtavista miestappioista (126 875 kaatunutta tai kadonnutta, 188 671 haavoittunutta ja 5 000 vangittua), suomalaisten mottitaktiikasta sekä ”talvisodan hengestä”. Talvisota voidaan jakaa kahteen eri vaiheeseen: 1. Puna-armeijan hyökkäysten epäonnistuminen ja Suomen puolustusvoimien menestyksellinen torjuntataistelu joulukuussa 1939 kaikilla rintamaosuuksilla. 2. Neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen paineen aiheuttama suomalaispuolustuksen asteittainen murtuminen Karjalankannaksen länsiosassa ja Viipurinlahdella helmi–maaliskuussa 1940. Rajallisten miehistö- ja materiaalisten resurssien vuoksi Suomen puolustusvoimien taistelukyky oli korkeimmillaan joulukuun lopussa ja, riittävien täydennysten puuttuessa, se aleni sodan loppua kohden. Puna-armeijan tilanne oli päinvastainen; sodan alussa havaittu vihollisen taistelukyvyn vakava aliarviointi ja omien kykyjen yliarviointi voitiin korjata merkittävillä resurssien lisäyksillä tammi–helmikuussa 1940. Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 prosenttia maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Talvisodan synnyttämä revanssihenki oli osaltaan viemässä Suomea jatkosotaan 1941.
Suomen armeijalla oli puolellaan maaston tuntemus sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kovassa pakkasessa ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin tuhat kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli harvassa teitä ja vähän asutusta. Suomen armeijan kehitti saarrostukseen pohjautuvan strategian muun muassa ulkomaisten taistelujen pohjalta jo vuoteen 1932 mennessä, koska alivoimaisen armeijan ei uskottu kykenevän kukistamaan venäläisten suurta armeijaa suorilla rintamahyökkäyksillä. Tämä aiheutti metsässä liikkuvan sodankäyntitavan kehittämisen jo ennen talvisotaa. Suomalaiset pystyivätkin sodassa tekemään metsästä sissi-iskujen tyyppisiä yllätyshyökkäyksiä muun muassa nuotiolla lämmittelevien venäläisten kimppuun. Taktiikkaan kuului polttaa viholliselle jätettävät kylät ja erilliset rakennukset, jottei vihollinen voisi majoittua niihin. Suomalainen sotilastaktiikka perustui tilanteen mukaan toimimiseen. Hyökättiin saarrostavasti missä voitiin, puolustauduttiin rintamassa kun oli pakko. Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjuntavälineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut riittävästi jalkaväkimiinoja tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes suunnitellusta määrästä. Suunniteltu panssarintorjuntakiväärien hankinta ei toteutunut ennen sodan alkamista hankinnasta päättäneiden osapuolien riidellessä sen kaliiperivalinnasta. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet, kuten polttopullo, koivun halko ja kasapanos, eivät olleet aina käyttökelpoisia suojattomassa maastossa, erityisesti Karjalankannaksen suunnalla. Panssarintorjunnan heikkoudet saivat aikaan jalkaväen taistelutahdon alenemista. Vihollisella Neuvostoliiton Puna-armeijalla oli puolellaan musertava kalusto- ja miesylivoima. Varsinkin tykistö oli tehokas ase suomalaisia vastaan, lisänä olivat massiiviset määrät panssarivaunuja ja lentokoneita. Puna-armeijan perusajatus oli hyökkäys, jonka uskottiin onnistuvan lyhyessä ajassa. Suomalaiset taas käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödyksi. Hyökkääjän kolonnat motitettiin metsäteille. Raatteen tiellä tuhottiin kokonainen moottoroitu divisioona ja saatiin iso sotasaalis. Neuvostoliittolaisten motit kuitenkin puolustautuivat sitkeästi ja sitoivat suomalaisia joukkoja, joita olisi tarvittu muualla esimerkiksi Karjalan kannaksella.
Tankit tulee -teos on selkeää helppolukuista kieltä. Jouko Vahtolan kirjoittama teos on taitoltaan erittäin onnistunut. Tankit tulee -teoksessa suomalaisen panssarintorjunnan vaiheet ja saavutukset talvisodassa (polttopulloista panssarintorjuntatykkeihin ja etenkin rohkeisiin rivisotilaisiin) on tuotu kiitettävästi esille. Vahtolan teos edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Tankit tulee -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa.
Lähteet
Tankit tulee
Wikipedia