Eichmann Jerusalemissa
Alaotsikko: Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä
Kirjailija: Hannah Arendt
Kääntäjä: Jouni Tilli ja Antero Holmila
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 381
Juutalaisten kuljetuksista keskitysleireille vastanneen Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä vuonna 1963 julkaistu Hannah Arendtin raportti Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil herätti välittömästi valtavan kohun. Arendt tarkastelee teoksessaan ennakkoluulottomasti niin oikeudenkäynnin historiallista taustaa, sen oikeudellista, poliittista ja moraalista oikeutusta kuin juutalaisjohtajien vastuuta natsien tekemän kansanmurhan toteuttamisessa. Samalla hän loi käsitteen pahuuden arkipäiväisyys. 1900-luvun kansanmurhaaja olikin tavallinen ihminen, jonka rikosten taustalla olivat perin inhimilliset ominaisuudet: ajattelemattomuus, sokea sääntöjen seuraaminen ja moraalinen mielikuvituksettomuus. Yritys ymmärtää pahuutta johti siihen, että juutalaista Hannah Arendtia syytettiin natsiksi ja juutalaisvastaiseksi. Kirja on pureva poliittinen arvostelma sekä yhden natsirikollisen teoista että koko 1900-luvun eurooppalaisesta poliittisesta kulttuurista ja sitä vaivanneesta itsepetoksen sävyttämästä arvostelukyvyn ja poliittisen ajattelun puutteesta. Nyt suomennettu Eichmann Jerusalemissa raportti pahuuden arkipäiväisyydestä on hätkähdyttävä puheenvuoro myös nykyhetken Euroopassa, missä sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet hakemaan turvapaikkaa. Kriisin keskellä ihmisoikeudet ovat jälleen kerran osoittautuneet hauraiksi rakennelmiksi. Teos ravistelee ja järkyttää: pahuus ei ole arjelle vierasta saati menneisyyden totalitarististen yhteiskuntien ominaisuus. Sitä on kaikkialla, missä ihmiset lakkaavat pohtimasta, mitä he ovat tekemässä ja mitä siitä seuraa. Suomennoksessa on Suomen johtavana Arendt-tutkijana tunnetun dosentti Tuija Parvikon esipuhe. Hannah Arendt (s. 1906-k. 1975) oli 1900-luvun tärkeimpiin kuuluva saksalainen filosofi ja politiikan teoreetikko, joka tutki muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia. Häneltä on aiemmin suomennettu teokset Vita activa ja Totalitarismin synty. Kirjan ovat suomentaneet FT Antero Holmila ja YTT Jouni Tilli.
Otto Adolf Eichmann (s. 19. maaliskuuta 1906 Solingen, Saksa – k. 31. toukokuuta 1962 Ramla, Israel) oli SS-everstiluutnantti, Obersturmbannführer, natsi-Saksassa. Eichmannia pidetään holokaustin (”lopullinen ratkaisu”, saks. Endlösung) toteutuksen organisoijana. Hän järjesti keskitysleireille lähetettävien ihmisten tunnistamisen ja kuljetukset. Eichmann toimi päätöksentekijänä ja toteuttajana Saksan juutalaiskysymyksissä, häntä pidettiin kulissien takana toimivana pääpyövelinä ja hänet tuomittiin sen vuoksi kuolemaan. Toisen maailmansodan alkuvaiheessa lokakuussa 1939 Eichmannista tuli Valtakunnan pääturvallisuusviraston, RSHA:n Amt IV B 4:n päällikkö. Amt IV B 4 (alun perin IV D 4) oli Gestapon alajaosto, jonka vastuulla oli juutalaisiin liittyvät asiat. Yksi hänen ajatuksistaan oli Euroopan neljän miljoonan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille, mutta se osoittautui liian utopistiseksi. Sodan aikana Eichmann sai SS-Obersturmbannführerin arvon. Eichmann osallistui vuonna 1942 Wannseen konferenssiin, jossa päätettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Lopullinen ratkaisu tarkoitti juutalaisten pakkosiirtämisen sijaan joukkotuhoa. Sodan loppuvaiheissa Eichmann asui Budapestissa ja organisoi Saksan miehittämän Unkarin juutalaisten tuhoamista. Suuren osan likvidoivat unkarilaisen Nuoliristi-järjestön jäsenet, osa määrättiin raskaille kuolemanmarsseille kohti länttä.
Toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaisjoukot ottivat Eichmannin kiinni. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan lähes kuusi kuukautta vankeuden jälkeen vankileiriltä toukokuussa 1945, koska häntä ei kyetty tunnistamaan. Vankileiriltä paettuaan Eichmann matkusti kohti Bad Ischliä joutuen matkallaan yhdysvaltalaisten sotilaiden pidättämäksi heinäkuun lopussa tai elokuun alussa 1945. Eichmannia, joka esiintyi valenimellä Otto Eckmann, pidettiin vankeudessa Oberdachstettenissä, josta hän karkasi vankitovereidensa avulla 1946, saapuen Celleen maaliskuun alkupäivinä 1946, jossa hän oli metsätyössä neljän vuoden ajan. Eichmann lähti Saksasta vuoden 1950 alussa, matkustaen Italiaan, jossa muuan fransiskaanimunkki järjesti hänelle Ricardo Klementin nimelle kirjoitetun passin ja Argentiinan viisumin. Heinäkuun puolessa välissä vuonna 1950 Eichmann matkusti Argentiinaan Buenos Airesiin. Hänen vaimonsa kolmen lapsensa kanssa muutti Argentiinaan 1953. Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa. Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu sai asiasta vihiä, mutta maan hallitus empi Eichmannin paljastamista, sillä se pelkäsi Eichmannin kertovan korkeiden virkamiesten ja poliitikkojen entisistä natsiyhteyksistä. Saksa kertoi kuitenkin tietonsa vuonna 1958 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle. CIA ei kuitenkaan reagoinut asiaan, eikä kumpikaan maa ilmoittanut asiasta Eichmannia etsiville israelilaisille.
Israelin tiedustelupalvelu Mossad pääsi syksyllä 1959 kuitenkin muuta kautta selville Eichmannin piilopaikasta. Israelin salaisen palvelun joukot johtajanaan Peter Malkin kaappasivat Eichmannin Argentiinassa 11. toukokuuta 1960 maan lakien vastaisesti, ilman argentiinalaisten viranomaisten lupaa. Eichmann lennätettiin salaa El Alin Bristol Britannia, 4X-AGE -lentokoneella Israeliin 21. toukokuuta 1960. Argentiina katsoi tapauksen suvereniteettinsa loukkaamiseksi, kutsui Israelin-suurlähettiläänsä kotiin ja vaati YK:n turvallisuusneuvostoa koolle. Turvallisuusneuvosto päätti äänin 8–6, että Israelin oli ”sopivalla tavalla” hyvitettävä Argentiinalle sen kärsimä suvereniteetin loukkaus. Eichmannin oikeudenkäynti israelilaisessa oikeudessa Jerusalemissa alkoi 11. huhtikuuta 1961. Häntä vastaan luettiin 15 rikossyytettä, muun muassa syytteet rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rikoksista juutalaisia vastaan ja osallistumisesta laittomaan organisaatioon. Oikeudenkäynti sai paljon kansainvälistä huomiota ja kiistelyä osakseen. Israelin hallitus salli kansainvälisen median, kuten radio- ja televisioasemien, lähetykset oikeudenkäynnistä rajoituksetta. Oikeudenkäynnissä todistajat, joista monet olivat holokaustista selvinneitä, kertoivat Eichmannista ja hänen osuudestaan uhrien lähettämisessä keskitysleireille. Koko oikeudenkäynnin ajan Eichmann pysyi väitteessään, että hän totteli vain käskyjä ja koetti täyttää velvollisuutensa. Eichmann todettiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin ja tuomittiin kuolemaan 2. joulukuuta 1961. Eichmann hirtettiin muutama minuutti ennen keskiyötä 31. toukokuuta 1962 Ramlan vankilassa. Teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa tuhkattiin sitä varten tehdyssä krematoriouunissa. Saman päivän aamuna 1. kesäkuuta 1962 tuhkat levitettiin Välimereen kansainväliselle merialueelle Israelin laivaston alukselta.
Eichmann Jerusalemissa -teos on sangen helppolukuista kieltä. Jouni Tillin ja Antero Holmilan tekemä käännös on sujuvasti tehty. Eichmann Jerusalemissa -teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja Hannah Arendtin historiallis-filosofisiin ajatuksiin pahan arkipäiväisyydestä pääsee helposti sisälle. Lukukokemusta jonkin verran haittaa teoksesta puuttuvat sisällysluettelo ja hakemisto, suositeltavia korjauksia mahdolliseen seuraavaan painokseen. Hannah Arendt (s. 14. lokakuuta 1906 Linden, Saksa – k. 4. joulukuuta 1975 New York, New York, Yhdysvallat) oli 1900-luvun tärkeimpiin lukeutuva saksalainen filosofi ja poliittinen teoreetikko. Hänet tunnetaan tutkimuksistaan totalitarismin ja poliittisen filosofian alalla, ja teoksissaan hän tutkii muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia. Arendtin teos Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil (1963, ‘Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä’) herätti aikoinaan suurta kohua ympäri maailman niin lehdistössä kuin tutkijoiden piirissä. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja niin sanottuja oikeita sääntöjä/lakeja. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä, ja eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin ”banaaleista” arkielämän seikoista. Syntyi käsite pahuuden arkipäiväisyydestä. Eichmann ja hänen kaltaisensa olivat ja ovat ihmisinä äärimmäisen ja pelottavan tavallisia. Hannah Arendtin kirjoittama teos on nykyäänkin hyvin ajankohtainen alallaan ja sen perusteesit ”hyvä ja paha ovat kuin kolikon eri puoliskoja” tai pahuus syntyy ajattelemattomuudesta ovat sinällään ajatuksena ajattomia. Eichmann Jerusalemissa -teos täyttää siten paikkansa historiantutkimusten joukossa.
Lähteet
Eichmann Jerusalemissa
Wikipedia