Mannerheim
Kirjailija: Martti Turtola
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2016
Sidoasasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 310
Ihminen sankarikuvan takanaMaamme arvostetuimpiin lukeutuva historiantutkija Martti Turtola tarttuu kansallisaiheeseen ja kuljettaa lukijan varmoin ottein läpi Mannerheimin elämäntaipaleen – arvostavasti, mutta sakeata sankarimyyttiä hälventäen ja kohteestaan lumoutumatta.C. G. Mannerheim kohosi jo elinaikanaan myyttisen kansallissankarin asemaan, mutta aikojen saatossa hänen kurssinsa on heilahdellut. Poliittisen vasemmiston voiman vuosina puoli vuosisataa sitten hänen maineensa kävi kenties alimmillaan, kun taas toisina aikoina hänet on nostettu liki arvostelun ulottumattomiin. Omana aikanamme Mannerheim on taipunut nukkeanimaation karnevalisoiduksi päähenkilöksi, mutta on samalla laajoissa piireissä arvostetumpi kuin koskaan.Viimeistään vapaussodan päätyttyä valkoiselle puolelle voittoisasti Mannerheim alkoi aivan tietoisesti rakentaa itsestään myyttiä. Marsalkan kuoleman johdosta kirjoittamissaan muistosanoissa ruotsalainen kreivi ja kenraali, suuri Suomen ystävä Archibald Douglas totesi: “Hän oli kunnian mies ilman kunnianhimoa.” Sotahistorian professori emeritus Martti Turtolan mukaan enemmän väärää todistusta marsalkasta ei voisi antaa, sillä juuri henkilökohtainen kunnianhimo, vallanhimokin ja jopa kostonhimo olivat kantavana voimana läpi hänen koko uransa nuoresta upseerista aina Suomen marsalkaksi ja presidentiksi asti. Sekin on inhimillistä, kirjoittaa Turtola, inhimillinen piirre merkittävässä sotilaassa ja valtiomiehessä.
Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4. kesäkuuta 1867 Askainen – k. 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli kuudes Suomen tasavallan presidentti (1944–1946), Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä. Hän myös palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa (Vapaussota 1918, Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) sekä jälkimmäisenä valtionhoitajana Vapaussodan jälkeen. Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin. Esikuntapäällikökseen Mannerheim nimitti kenraaliluutnantti Lennart Oeschin. Operatiivisista suunnitelmista vastasi kuitenkin päämajamestarina toiminut eversti Aksel Airo. Mannerheimin läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Rudolf Walden toimi päämajan edustajana hallituksessa, jonka jättäessä toimensa Waldenista tuli puolustusministeri toimien aina vuoden 1944 lopulle saakka. Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen välirauhan aikana ja koko jatkosodan, josta ajasta hän vietti suurimman osan Mikkelissä ja teki ajoittain tarkastuksia rintamalla. Jatkosodan lopulla elokuussa 1944 Mannerheimistä tuli presidentti.
Kesäkuussa 1944 Suomen puolustus oli romahtaa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alla. Saksan avun varmistamiseksi presidentti Risto Ryti solmi ns. Ryti–Ribbentrop-sopimuksen, jolla hän sitoutui olemaan solmimatta erillisrauhaa. Elokuussa tilanteen vakiinnuttua ja Suomen saatua puolustuksensa tasapainoon Ribbentrop-sopimusta ei enää tarvittu ja presidentti Ryti erosi. Mannerheimista tuli eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentti 4. elokuuta 1944. Presidentti Mannerheim sanoutui irti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan solmimisen kieltävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin nauttiman luottamuksen katsottiin varmistavan, ettei Neuvostoliiton kanssa käytyjä neuvotteluja pidettäisi petoksena. Lisäksi uskottiin, että Mannerheimin presidenttiys saisi koko armeijan varmasti noudattamaan rauhansopimusta. Syyskuussa 1944 Suomi solmi Moskovan välirauhan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tämän jälkeen alkoivat sotatoimet saksalaisten joukkojen häätämiseksi Lapista. Välirauhan solmimisen jälkeen Mannerheim pyrki löytämään Suomen kannalta edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Sisäpoliittisesti Mannerheim antoi suurimman osan tehtävistään pääministeri Paasikiven hoitoon ja toimi lähinnä Suomen uuden suuntauksen takuumiehenä. Mannerheim joutui presidenttikautenaan hyväksymään joitakin huonoina pitämiään ratkaisuja, kuten suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisen sekä kommunistien tulon hallitukseen. Presidenttinä Mannerheimin oli lisäksi pidettävä huolta siitä, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti hoidettiin tarkoituksenmukaisesti. Esitettiin vaatimuksia, että myös Mannerheimin olisi pitänyt olla syytettynä, mutta Neuvostoliitto ilmoitti, että häntä ei syytettäisi mistään.
Vuonna 1948 Mannerheimille tehtiin jälleen suuri leikkaus, tällä kertaa Tukholmassa. Muutaman vuoden ajaksi leikkaus antoikin hyvän tuloksen. Tammikuussa 1951 Mannerheim sai vakavan vatsakohtauksen, ja 23. tammikuuta hänet vietiin Lausanneen sairaalaan. Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30 (Suomen aikaa 28. tammikuuta 1951 klo 00.30). Kun kuolinsanoma oli saapunut Suomeen, presidentti Paasikivi kertoi radiossa Suomen kansalle Mannerheimin kuolemasta sanoen, että ”yksi Suomen historian suurimmista miehistä ja loistavimmista hahmoista” oli mennyt pois. Mannerheimin arkku saapui Helsinki-Malmin lentoasemalle 2. helmikuuta, minkä jälkeen yleisöllä oli tilaisuus käydä Helsingin tuomiokirkossa osoittamassa kunnioitustaan kahden vuorokauden ajan. Mannerheim siunattiin Hietaniemen sankarihautausmaahan 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin. Hallituksen edustajina hautajaisiin ottivat osaa pääministeri Urho Kekkonen ja ulkoministeri Åke Gartz. Valtion tervehdyksen edesmenneelle marsalkalle esitti eduskunnan puhemies, sosiaalidemokraatti Karl-August Fagerholm. Hautajaissaatto oli 3,7 kilometriä pitkä ja sitä seurasi 100 000–150 000 henkeä.
Sotahistorian professori emeritus Martti Turtola on Suomen arvostetuimpia historiantutkijoita. Martti Turtola (s. 16. marraskuuta 1947, Tampere) on valtiotieteiden tohtori, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti ja Helsingin sekä Turun yliopistojen dosentti. Vuosina 2001–2005 hän oli Suomen Viron-instituutin johtaja Tallinnassa ja sitä ennen muun muassa Helsingin yliopiston viestintäpäällikkö ja Kouvolan Sanomien päätoimittaja. Turtolan laajaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu muun muassa useita elämäkertateoksia sodan ajan huomattavimmista suomalaisista upseereista. Turtolan setä oli eversti Jussi Turtola, jonka kohtaloa Kiestingin motissa hän on käsitellyt kirjassaan “Kyllä täällä kaatuakin voidaan: suomalainen upseerikohtalo 1941”. Mannerheim -teos on ulkoasultaan selkeä ja varsin näppärän kokoinen. Martti Turtolan kirjoittaman teoksen sisältö on hyvin tasapainossa. Mannerheim -teos jakautuu viiteen päälukuun, joissa käsitellään laaja-alaisesti Suomen marsalkan nuoruusvuosia, opiskeluaikoja, palvelusta Tsaarin upseerina, vuosia Suomen palveluksessa ja tietenkin Suomen sotia 1939-1945. Suomen sotia ja viimeisiä vuosia käsittelevä osuus vie Turtolan teoksesta noin kolmanneksen verran, sinänsä keskeisenä ajanjaksona onnistunut valinta. Pienenä puutteena Mannerheim -teoksen kuvitus olisi voinut olla huomattavasti laajempi, nyt mukana olevat kuvat ovat toki kertovia mutta ajallisesti kohtuullisen hajallaan. Turtolan kirjoittama teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisen tutkimustradition suuntausta. Mannerheim -teos täyttää hyvin paikkansa historiantutkimusten joukossa, tuoden oman inhimillisen (ristiriitaisen ihmisen) myyttejä rikkomaan pyrkivän näkökulmansa Suomen marsalkka Mannerheimista miehenä, ihmisenä ja johtajana.
Lähteet
Mannerheim
Wikipedia