Sodat

Sodat

Alaotsikko: Sodankäynnin historia
Kustantaja: readme.fi
Kääntäjä: Tapani Lahtinen
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Sivuja: 512
Kieli: suomi

Teos kertoo sodankäynnin eeppisen 5000-vuotisen tarinan varhaisimmista taisteluista aina 2000-luvulle saakka. Kirja tekee tutkimusmatkan sotatoimiin ja niiden syihin, sotureihin ja komentajiin sekä taktiikoihin, aseisiin ja teknologiaan, jotka ovat vaikuttaneet konflikteihin kaikkialla. Teos toimii ylivertaisena visuaalisena oppaana ihmiskunnan historian raakoihin, kiivaisiin ja toisinaan sankarillisiinkin tekoihin.

Sodankäynnin historia käsittelee sodankäynnin kehitystä ja historiaa. Sodankäynti on Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon. Clausewitzin mukaan sota on jatkoa valtion politiikkaan tosin keinoin, eli sodankäynti on keino, joka otetaan käyttöön kun valtion politiikka on edistänyt sodan syttymistä tai luonut sodan syttymiselle otollisen tilanteen. Sota itsessään on poliittinen tila osapuolten välillä eli sotatila. Sodankäynti ei ole itsenäinen ilmiö, vaan politiikan väline, jolla pyritään saavuttamaan sodan synnyttäneet poliittiset päämäärät. Se on aktiivista toimintaa sotatilan aikana. Sanaa sodankäynti käytetään myös liitteenä täsmentämään sodankäynnin muotoja sekä taktisia tai strategisia olosuhteita, jolloin puhutaan esimerkiksi informaatiosodankäynnistä, viidakkosodankäynnistä tai epäsymmetrisestä sodankäynnistä. Laajempi yläkäsite, joka käsittelee sotien, taisteluiden, armeijoiden ja aseiden historiaa, on sotahistoria. Sotateoreetikko Carl von Clausewitzin mukaan Sota on väkivaltainen toimi, jonka tarkoituksena on pakottaa vastustaja noudattamaan meidän tahtoamme. Yleensä tämä on tarkoittanut alueiden valloitusta, mutta esimerkiksi Väli-Amerikassa ja Indonesian saaristossa on käyty sotia, joiden tavoitteena oli vankien ottaminen. Koska taistelun tavoitteena ei ollut lyödä vihollisen elävää voimaa, jäi verenvuodatus tällaisessa sodankäynnissä yleensä vähäiseksi. Jos maata oli riittävästi, mutta väestöä vähän, yhteiskunnat suosivat rituaalista sodankäyntiä. Välillä kokonaisten armeijoiden kohtalon ratkaisivat yksittäiset valiotaistelijat tai sankarit keskinäisessä kaksintaistelussaan. Sodankäynnin historia jaetaan usein historian ajanjaksojen mukaan. 1900-luvulla sodankäynnin historia voidaan jakaa seuraaviin ajanjaksoihin: maailmansotien sodankäynti, sodankäynti toisen maailmansodan jälkeen ja nykyaikainen sodankäynti.

Ensimmäisessä maailmansodassa (1914-1918) otettiin uusina aseina käyttöön kaasu ja panssarivaunu. Armeijat kasvoivat miljoonaluokkaan, kun sotaakäyvät maat kutsuivat yhteensä yli 60 miljoonaa miestä palvelukseen. Siirryttiin totaaliseen sotaan, jossa koko kansakunta kävi sotaa. Vihollinen hyökkäsi koko kansakuntaa vastaan; pommitti kaupunkeja ja hyökkäsi muitakin siviilikohteita vastaan. Länsirintamalla sota juuttui vuosikausiksi paikoilleen asemasodaksi, kun armeijat kaivautuivat suojautuakseen kasvaneelta asevaikutukselta. Aluksi tyydyttiin yhteen puolustuslinjaan, mutta myöhemmin puolustuksen syvyyttä lisättiin ja syntyi puolustusasema. Asemasodassa naamioimisesta ja harhauttamisesta tuli välttämätöntä. Sodan aikana jalkaväki siirtyi ketjutaktiikasta ryhmätaktiikkaan. Käsikranaatti palasi jalkaväen aseistukseen ja uusina aseina otettiin käyttöön liekinheitin ja erilaiset automaattiaseet. Toisessa maailmansodassa (1939-1945) totaalinen sota laajeni: ilmapommituksista tuli strategisia ja merillä siirryttiin rajoittamattomaan upotussotaan. Siviilejä kuoli lähes yhtä paljon kuin sotilaita. Monessa miehitetyssä maassa oli voimakkaita vastarintaliikkeitä, joiden toiminta sitoi ratkaisevasti vihollisen voimia. Propagandasota kehittyi ja vihollisen radiolähetysten (sotilaalliset ja siviili) häirintä ja tiedustelu laajeni. Panssarivaunusta kehittyi itsenäinen aselaji. Panssarintorjuntatykit kehittyivät kilpaa panssareiden kanssa ja panssareiden lähitorjuntaan kehitettiin erilaisia rekyylittömiä sinko- ja rakettiaseita. Panssarivaunut ja muut polttomoottorikäyttöiset ajoneuvot palauttivat liikkeen taistelukentälle. Ilma-aseen taktinen käyttö kehittyi paljon. Salamasodassa ilmavoimat ja panssariaselaji mursivat yhteistyössä vihollisen puolustuslinjan, ja iskivät pitkälle vihollisen selustaan. maahanlaskujoukkoja käytettiin laajasti vihollisen selustassa. Tykistön merkitys säilyi taistelukentällä; ampuma- ja tulenjohtomenetelmät kehittyivät. Samoin kranaatinheittimet kehittyivät huimasti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Maamiinoja käytettiin laajasti vihollisen panssareita ja jalkaväkeä vastaan. Ilmavaaran kasvaessa naamioimisen ja ilmatorjunnan merkitys kasvoi. Automaattiaseilla pyrittiin aseistamaan yhä suurempi osa armeijasta. Useat sodan ratkaisutaisteluista alkoivat maihinnousulla. Yhdysvallat ratkaisi sodan Japania vastaan käyttämällä kahdesti ydinasetta. Antibiootteja alettiin tuottaa tuottaa teollisesti sodankäynnin tarpeisiin.

Toisen maailmansodan lopulla saksalaiset kehittivät risteily- (V1) ja ballistisen (V2) ohjuksen. Ballistista ohjusta kehitettiin edelleen sodan jälkeen ja siitä kehittyi strateginen ase: ydinkärjellä varustettu mannertenvälinen ohjus. Risteilyohjusten kehitys pääsi uudelleen vauhtiin 1970-luvulla. Erilaiset ohjukset ovat nykyään kaikkien aselajien käytössä. Kemialliset aseet palasivat käyttöön 1960-luvulla. Panssarivaunun ja panssarintorjunnan kilpajuoksu jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Taistelupanssarivaunujen lisäksi syntyi moniin erikoistehtäviin suunnitellut panssarit. Tärkeän roolin saivat miehistönkuljetusvaunut. Helikopterista tuli tärkeä ja sitä käytetään erilaisiin tuki- ja taistelutehtäviin. Yksittäisen sotilaan aseeksi vakiintui rynnäkkökivääri. Maamiinoja ryhdyttiin levittämään koneellisesti. Helikopterien ja lentokoneiden käyttö joukkojen siirtämiseen teki maihinnousuista tarpeettomia. Armeijoiden koostuminen lähes täysin panssaroiduista joukoista nosti polttoainehuollon vaatimuksia ja tarvetta suojata huoltoyhteyksiä. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittivät ja varustivat armeijoitaan kylmän sodan aikana eri tavoin. Neuvostoliitto tuotti kymmeniätuhansia kappaleita kaikkia tarvitsemiaan asejärjestelmiä: tykkejä, panssarivaunuja ja jopa suihkuhävittäjiä. Yhdysvallat taas luotti asejärjestelmiensä laadun parantamiseen tekniikan avulla. Tämä tekninen kehitys teki suuresta osasta vanhoja aseita auttamattomasti vanhentuneita. 1980-luvulla sensorit ja tietokoneet paransivat ohjausjärjestelmiä ja häivetekniikkaa alettiin käyttää lentokoneissa ja laivoissa. Tehokkaasta epätavanomaisesta sodankäynnistä tuli helppoa, kun rynnäkkökivääri (AK-47) levisi kaikkialle maailmaan. Enää ei riittänyt vihollisen lyöminen, vaan piti varmistaa myös sitä tukevan väestön rauhanomaisuus ja ystävällisyys, jos aluetta haluttiin hallita. Avointen yhteiskuntien hallitukset joutuivat vaikeuksiin oman väestönsä kanssa käydessään sotaa, jonka vuoksi miehistötappioita on pyritty minimoinaan. Kauppasaartoa käytettiin tehokkaasti erottamaan alueita kansainvälisestä kaupankäynnistä ja maailmantaloudesta. Kauppasaarto saattaa haitata myös maailmantaloutta, kuten tapahtui 1973, kun OPEC nosti raakaöljyn hintaa noin 250 prosenttia. Persianlahden sodassa vuonna 1991 Yhdysvallat saattoi käyttää kylmän sodan lopun voimakasta varusteluaan. Yhdysvallat tuhosi Irakin armeijan. Irakin kehittynyt ilmapuolustusjärjestelmä tuhottiin häivepommikoneilla, risteilyohjuksilla, elektronisella sodankäynnillä ja täsmäpommituksilla kymmenessä tunnissa. Tämän jälkeen Yhdysvallat mursi irakilaisten taistelukyvyn seuraavien viikkojen laajoilla ilmapommituksilla. Teknologiapohjainen sodankäynti voitti suuriin määriin perustuneen Irakin puolustuskyvyn. Persianlahden sodassa vihollinen lyötiin ensi kerta pelkällä ilmasodankäynnillä, sillä maajoukot olivat puhtaasti tukeva aselaji.

Toisen maailmansodan jälkeen on käyty useita valtioiden välisiä tavanomaisen sodankäynnin sotia, mutta 90 prosenttia sodista on ollut sisällissotia. Ne on käyty halvoilla massatuotetuilla aseilla ja suurin osa kaatuneista on ollut siviilejä ja kuollut käsiaseisiin. Nykyaikainen teknologiaperusteinen ja laajan logistisen verkon tukema armeija on yhä harvempien sotaa käyvien osapuolien käytössä. Kehitysmaat investoivat tavanomaisen sodankäynnin armeijoiden varustamiseen miljardeja vuodessa. Nykyaikaiset asejärjestelmät ovat kalliita, ja yhteiskunnilta täytyy löytyä poliittista tahtoa puolustusbudjetin ylläpitämiseen. Suurvalloille selvisi jo kylmän sodan aikana, että ilmasodankäynnillä on lähes mahdotonta lyödä sissisotaa käyvää armeijaa. Sissisotaa käyvät tukeutuvat viestinnässään nykyään kännyköihin, Internetiin ja satelliitti-TV:hen. Nykyaikaiset sisällissodat ovat raakoja, ja ne ovat yleensä jatkuneet toisen osapuolen täydelliseen tappioon saakka. Sotia on onnistuttu keskeyttämään vain ulkopuolisella väliintulolla, jolla on valvottu solmittujen sopimusten noudattamista tulitauon jälkeen. Kun väliintulijoiden joukot ovat poistuneet maasta, on keskeytynyt sisällissota alkanut joskus uudelleen. Kehittyneillä mailla on käytössään laaja satelliittijärjestelmä. Se auttaa tiedustelussa ja mahdollistaa maailmanlaajuiset jatkuvat viestiyhteydet. Jos maalla on käytössään tiedustelusatelliittijärjestelmä, on sen strateginen yllättäminen vaikeaa. Vuonna 2001 kiertoradalla oli 500 satelliittia, joista 100 oli Yhdysvaltain armeijan. Satelliittien liikkeiden tiedustelusta ja salaamisesta on tullut tärkeää. Yksityiset yritykset jakavat ilmaiseksi tai korvauksesta satelliittikuvia. Yhdysvaltain armeijan GPS-järjestelmä on käytössä ympäri maailmaa, myös vihollisen hyödynnettävissä. Ydinaseita ei ole käytetty toisen maailmansodan jälkeen. Kylmän sodan päättymisen jälkeen ydinaseet ovat levinneet laajemmalle ja niiden leviäminen jatkunee tulevaisuudessakin. Ydinaseita saattaa päätyä toimijoille, jotka ovat halukkaampia käyttämään niitä kuin perinteiset ydiasevaltiot. Ydinaseiden lisäksi aggressiiviset valtiot ovat kehitelleet ydinaseita halvempia biologisia ja kemiallisia joukkotuhoaseita. Yhdysvallat on käynyt kansainvälisen terrorismin torjumiseksi sotaa vuodesta 2001 lähtien. Se on iskenyt useisiin maihin muun muassa Afganistaniin ja Irakiin.

Sodat – sodankäynnin historia on ulkoisesti silmäähivelevän kaunis ja kookas teos, joka on sisällöltään informatiivinen ja sodankäynnin historia on tuotu kiitettävän hyvin esille. Tapani Lahtisen tekemä alkuperäisteoksen käännös on selkeää ja helppolukuista kieltä. Sotilastermien suomennuksesta on selvitty kaikella kunnialla. Sodat – sodankäynnin historia teoksessa on lukijalle erittäin yksityiskohtainen sisällysluettelo. Itse teksti jakautuu laajoihin seitsemään päälukuun ja ne taas tietorikkaisiin alalukuihin, joissa sodankäynnin historian käsittely alkaa jo 3000 ekr., päättyen aina nykypäivän Irakin sotaan 2003-. Teoksen päälukujen kronologinen jaottelu on toimiva, lukemista mukavasti helpottava. Eri aikoina käydyt taistelut saavat oman käsittelylukunsa, jossa on suhteellisen kattava sotien, taisteluiden ja sotilastietojen luettelo muinaisesta ajasta aina nykyaikaan (2000-luvulle) asti. Jokaisen ajanjakson käsittelyluvussa on taustoittava tai luvun tietoja laajentava niin sanottu faktalaatikko. Sodat – sodankäynnin historia -teoksen puutteena näkyy kuitenkin käytettyjen karttojen pienuus (sotatapahtumien yleisluontoisuus) ja yksinkertaisuus muuten massiivisen teoksen sivuilla. Sodat – sodankäynnin historia -teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota. Kokonaisuutena siis kuitenkin harkinnan arvoinen teos kirjahyllyyn.

Lähteet
Sodat – sodankäynnin historia
Wikipedia