Etulinjan kynämiehet
Alaotsikko: suomalaisen sotakirjallisuuden kustantaminen ja ennakkosensuuri kirjojen julkaisutoiminnan sääntelijänä 1939-1944
Kirjailija: Helena Pilke
Kustantaja: SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA
Sarja: Bibliotheca historica (osa 123)
Julkaistu: 2009
Kieli: Suomi
Sivuja: 339
Talvi- ja jatkosodan Suomessa kirjoitettiin ja julkaistiin runsaasti sotaa käsittelevää kirjallisuutta: romaaneja, runoteoksia, reportaasi- ja kirjekokoelmia, muistelmia ja sotapäiväkirjoja. Osa käsikirjoituksista jäi sotasensuurin takia kokonaan ilmestymättä. Etulinjan kynämiehet on tutkimus näiden teosten kirjoittamisesta ja kustantamisesta, kirjojen kriitikko- ja lukijavastaanotosta sekä tietysti sensuurin toiminnasta ja sääntöjen muuttumisesta sotatapahtumien edetessä.Tutkimus kattaa ajan talvisodan syttymisestä jatkosodan loppuun. Kirjatulva nousee nopeasti ja katkeaa yllättäen, pitkälti ulkopoliittisista syistä. Kun jatkosota puhkeaa, korsujen nurkissa ja juoksuhautojen pohjalla ikuistetaan kynät sauhuten piirteitä sodan kasvoista. Kirjailijat ja kustantajat oppivat vähitellen tuntemaan sallitun rajat: sodan pitkittyessä sensuurikin kiristyy. Aunuksestakaan ei tule matkailumaata, vaikka oppaita jo kirjoitetaan. Keskeisinä lähteinä on käytetty kirjantekijöiden, kustantajien ja viranomaisten kirjeenvaihtoa sekä sotavuosien sanoma- ja aikakauslehtiä. Ne välittävät paitsi tietoa myös värikästä ajankuvaa vuosilta 1939-1944.
Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta. Sotien aikana sensuuritehtäviä hoiti Valtion tiedoituslaitos (VTL), jonka edeltäjä oli lokakuussa 1939 toimintansa aloittanut Valtioneuvoston tiedoituskeskus, joka perustettiin ”sodasta tai muusta poikkeuksellisesta tilanteesta johtuvia tiedoitus- ja julkaisutehtäviä varten”. Laitos toimi valtioneuvoston kanslian alaisena. Sen tuli hankkia tietoja hallitukselle ja muille viranomaisille, tiedottaa viranomaisten toiminnasta yleisölle ja huolehtia siitä että painotuotteissa ja radiossa otettaisiin huomioon maanpuolustukselliset näkökohdat. Lisäksi laitoksen tuli tehdä Suomea ja sen politiikkaa tunnetuksi ulkomailla. Välirauhan aikana marraskuussa 1940 Suomen hallitus kielsi Neuvostoliiton painostuksesta talvisotaa käsittelevän kirjallisuuden julkaisemisen. Lokakuun lopussa Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov esitti Suomen Moskovan-lähettiläälle J. K. Paasikivelle voimakkaan paheksuntansa siitä, että Suomessa oli ilmestynyt talvisodan päätyttyä suuri määrä kirjallisuutta, joiden Molotov katsoi sisältävän kiihotusta ja vihan lietsontaa Neuvostoliittoa vastaan, ja tämän jälkeen oikeusministeriö määräsi takavarikoitaviksi räikeimmiksi katsotut teokset, mm. Onttoni Miihkalin Suomussalmen sotatantereilla. Jatkosodan alettua keskuksen tehtäviä laajennettiin sotatilalain ja tasavallan suojelulain nojalla ja sen nimi muutettiin Valtion tiedoituslaitokseksi. Tehtäväksi tuli yleisön mielipiteiden muokkaus hallituksen politiikkaa myötäileviksi.
Sensuuritehtäviä Valtion tiedoituslaitos (VTL) hoiti valvomalla sanoma- ja aikakauslehtiä, kirjoja, radiota ja postilähetyksiä. Tätä varten maa jaettiin sensuuripiireihin. Sotilaiden ja kotirintaman välistä kirjeenvaihtoa tarkastettiin pistokokein kenttäpostikonttoreissa. Kirjeissä ei saanut esiintyä tietoja, joista olisi voinut olla hyötyä viholliselle, etenkään sotajoukkojen sijaintia, aseistusta ja toimintaa ei saanut ilmaista. Mikäli tällaisia oli, ne mustattiin tai leikattiin kirjeistä pois. Tarkastettujen kirjeiden ja pakettien määrä jäi kenttäpostin kokonaismäärään (noin miljardi postilähetystä jatkosodan aikana) suhteutettuna käytännössä varsin pieneksi. Painotuotteiden valvontaa varten oli 19 julkaisutarkastustoimistoa ja niissä yhteensä noin 70 sensoria, jotka tarkastivat kuukausittain 30 000–35 000 lehtiartikkelia. Keskimäärin 500 artikkelin sisältöön puututtiin ja 100 artikkelia kiellettiin kokonaan. Sensuurin kannalta erityisen hankalia aiheita olivat Saksan sotamenestys ja Saksan miehittämillään alueilla harjoittama politiikka sekä Suomen pyrkimykset erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa. Paikalliset sensuuriviranomaiset tarkkailivat lehtien ja postin ohella myös yksittäisten tapahtumien vaikutuksia kansalaisten mielialoihin ja käyttäytymiseen.
Etulinjan kynämiehet -teos on selkeästi kirjoitettu tietoteos. Helena Pilkkeen kirjoittama teoksessa on lukijalle erittäin yksityiskohtainen sisällysluettelo, jonka avulla teosta on helppo käyttää ja palata jo luettuihin kohtiin. Etulinjan kynämiehet -teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja Suomalaisen sotasensuurin sotavuodet 1939-1945 on tuotu kiitettävästi esille. Pilkeen teoksen näkökulma on kirjallisuus painotteisena hyvin osuva aihettaan sotasensuuria tutkiessaan. Etulinjan kynämiehet -teos edustaa historiantutkimuksessa perinteistä tieteellistä tutkimustraditiota. Pilkkeen kirjoittama teos täyttää erittäin hyvin paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa.
Lähteet
Etulinjan kynämiehet
Wikipedia