Nykyaikainen ilmasodankäynti
Alaotsikko: NATO, Venäjä ja maailman kriisipisteet
Kirjailija: Pentti Perttula
Kustantaja: Minerva
Julkaistu: 2015
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 267 sivua
Pentti Perttulan teos on perusteellinen selvitys ilmavoimien nykyaikaisesta käytöstä. Ilmavoiman merkitys on laajentunut parin viimeisen reilun vuosikymmenen aikana perinteisestä ilmatilan alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta tai toiminnasta taistelualueella. Pelkällä ilmavoiman käytöllä on viime vuosina pyritty saavuttamaan mitä erilaisimpia päämääriä, kuten siviiliväestön suojelu Libyassa, kemiallisten aseiden käytön estäminen Syyriassa tai siepattujen sotilaiden vapauttaminen Libanonissa. Myös sotilaallinen varustautuminen näyttää kulminoituvan yhä enemmän ilmavoimaan. Esimerkiksi Venäjä on näyttänyt sotilaallista mahtiaan nimenomaan ilmavoimillaan erityisesti Itämerellä ilmatila-loukkauksin ja hyökkäysharjoituksin. Venäjän ilmavoiman käyttö Georgian sodassa 2008 osoitti NATO:lle, että Baltian puolustamiseen tarvitaan muutakin kuin neljän hävittäjäkoneen käsittävä ilmatilan vartiointilaivue. Siksi juuri Puolalla on nykyään Euroopan uudenaikaisin hävittäjäkalusto. Ilmavoimalla on Baltian puolustamisessa merkittävä rooli, koska vain sillä voidaan reagoida riittävän nopeasti. Myös Suomella ja Ruotsilla uskottavan puolustuksen kivijalka on nykyaikainen hävittäjävoima. Vain riittävä ilmavoima takaa edellytykset maa- ja merivoimien tehokkaalle toiminnalle sotilaallisessa konfliktitilanteessa.
Ilmasodankäynti on ilmatilassa käytävää sodankäyntiä. Se alkoi 1700-luvun lopulla kun kuumailmapalloja alettiin käyttää tähystykseen. Lentokonetta on käytetty sodankäynnissä 1900-luvun alusta lähtien tiedusteluun, pommituksiin ja lentokoneiden väliseen ilmataisteluun. Nykyaikaisen ilmasodankäynnin perusteet kehittyivät ensimmäisen maailmansodan aikana. Toisen maailmansodan aikana ilmasodankäynti eteni suurin harppauksin osana salamasodankäyntiä. Maailmansotien jälkeen ilmasodankäynnissä siirryttiin pysyvästi suihkumoottoreilla varustettuihin lentokoneisiin. Nykyään ilmasota on olennainen osa sodankäyntiä: ilmatilan herruus on tie menestykseen. Ilmasotaa käyvät armeijan ilmavoimat. Ilmasodan tavoitteena on yleensä ilmaherruuden saavuttaminen tai yritys estää sen saavuttaminen viholliselta. Rynnäkkö- tai pommikoneilla tuetaan omien maa- ja merivoimien toimintaa. Ilmasodankäynti jakaantuu yleensä kolmeen osioon: 1. Hävittäjätoimintaan, jonka tarkoituksena on hallita ilmatilaa. 2. Pommittamiseen, jonka tarkoitus on tuhota vihollisen maalla tai vedessä olevaa kalustoa. 3. Tiedustelu, jonka tarkoitus on tiedustella omien ja vihollisjoukkojen sijainteja.
Venäjän ilmavoimat luotiin hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa vuonna 1912. Tukikohtia sillä oli muun muassa Suomen suuriruhtinaskunnan alueella. Suomessa olevat tukikohdat sijaitsivat pääosin Lounais-Suomessa Pietarin kaupungin suojana. Ilmavoimia tuki lentokoneteollisuus, jonka tehtaita oli etenkin Pietarin alueella. Toisessa maailmansodassa Saksan Wehrmachtin (vahvuus noin 3,5 miljoonaa sotilasta) hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 joutui puna-armeija (vahvuus noin 4,8 miljoonaa sotilasta) operaatio Barbarossan yllättämäksi. Ensimmäisten sotaviikkojen aikana käytännössä kaikki neuvostoilmavoimat tuhottiin kentille (puna-armeijan 4 389 lentokoneesta tuhoutui vuoden 1941 aikana 2 093 lentokonetta) ja satoja tuhansia neuvostosotilaita motitettiin valtaviin motteihin. Liittoutuneiden voitto maailmansodassa johti kuitenkin Neuvostoliiton nousuun teolliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi lähes 50 vuodeksi. Sittemmin Kylmän sodan päättymisen jälkeen 25. joulukuuta 1991 Neuvostoliiton valtion purkautuminen synnytti Venäjän federaation ja useita muita maita kuten Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kazakstanin. Neuvostoliiton lentokalusto ja henkilöstö jakautuivat pääasiassa näiden kesken. 40 % konekannasta ja 65 % henkilökunnasta jäi kuitenkin Venäjälle. Ukrainasta tuli toiseksi suurin Neuvostoliitosta syntynyt sotilasmahti – sen haltuun jäi muun muassa ydinohjuksia ja lentokoneteollisuutta. Ukraina luovutti toukokuussa 1992 taktiset ydinaseet Neuvostoliiton kansainvälisoikeudelliselle seuraajavaltiolle, Venäjälle ja marraskuussa 1993 allekirjoitti strategisten aseiden rajoittamissopimuksen, START-1:n ja vuonna 1994 ydinsulkusopimuksen, minkä perusteella se luopui myös sille jääneistä strategisista ydinaseista (luovutti Venäjälle) aloittaen näin länsi-integraation. Venäjällä ilmavoimat, VVS, organisoitiin sitten uudelleen. Venäjän ilmavoimat, virallisesti Venäjän federaation sotilasilmavoimat on Venäjän asevoimien puolustushaara. Ilmapuolustusjoukot liitettiin ilmavoimiin vuonna 1998. Tammikuusta 2003 lähtien kaikki armeijan ilmavoimien yksiköt siirrettiin ilmavoimiin. Venäjän federaation sotilasmerilaivaston ilmailu toimii Venäjän merivoimien omina ilmavoimina. Ilmavoimien 37. ilma-armeija eli kaukotoimintailmavoimat on osa strategisia pidäke- eli pelotevoimia. Venäjän ilmavoimat suoritti pommituslentoja Tšetšeniassa vuosina 1999–2002. Tässä sodassa ilmavoimien ongelma oli asymmetriselle sodankäynnille tyypillinen: selkeitä viholliskohteita ei ollut paljon ja niiden määrittely oli erittäin vaikeaa. 2000-luvulla Venäjän ilmavoimat on uudistanut kalustoaan Presidentti Putinin ja hallituksen linjausten mukaisesti. Toisin kuin 1990-luvulla Venäjän kasvaneiden öljytulojen ansiosta ostot ovat pääosin realisoituneet. Vuonna 2009 Venäjän ilmavoimat sai toimituksina teollisuudelta 50 lentokonetta – 24 MiG-29-hävittäjää ja loput erityyppisiä Suhoin taistelukoneita – ja 50 helikopteria. Venäjän ilmavoimien konemenetyksiä eri lentotehtävissä ei tunneta lännessä kovin hyvin. Venäjän federaation ilmavoimat ovat osallistuneet myös Syyrian sisällissotaan pommittamalla syyskuun lopusta 2015 alkaen Syyrian hallitusta vastustavia joukkoja.
Nykyaikainen ilmasodankäynti -teos on ulkoisesti varsin näppärän kokoinen ja on sisällöltään laaja tietoteos. Teoksen kirjoittaja Pentti Perttula (s. 1964) on satakuntalainen tietokirjailija ja Siivet-lehden toimittaja. Hän on julkaissut ilmailuaiheista yli 300 artikkelia ja kaksi tietoteosta, Jyrisevä taivas – Israelin ilmamahdin synty ja kehitys sekä yhdessä Jouni Rönkön ja Kyösti Partosen kanssa Suomen ilmavoimien värit 1918–2013 – The Colors of the Finnish Air Force. Perttulan Nykyaikainen ilmasodankäynti -teoksen teksti ja kuvitus ovat hyvin tasapainossa ja tukevat toisiaan ja asiaan perehtymistä. Nykyaikainen ilmasodankäynti esitellään asiantuntevan tekstin, yksityiskohtaisten kone-esittelyjen sekä kuvien ja piirrosten kera osana nykyisten sotien historiaa. Nykyaikainen ilmasodankäynti -teoksen kahdeksassa pääluvussa käsitellään: ilmavoimia yleensä asevoimana, verkostokeskeisen ilmasodankäynnin kehittymistä, Venäjän ilmavoimien kehitystä, Venäjän ja NATOn suhdetta, ilmavoimia Kiinan suunnassa, nykyaikaisten ilmavoimien osuutta pienissä konflikteissa/sodissa, miehittämätöntä sotilasilmailua ja robotisoinnin kehitystä ilmasodankäynnissä nyt ja tulevaisuudessa. Pääpaino Nykyaikainen ilmasodankäynti -teoksessa on Venäjän ilmavoimissa (kaksi kahdeksasta pääluvusta) ja Natossa osana tämän päivän ilmasodankäyntiä (ilmavoimien osuus eri konflikteissa). Perttulan teoksen mukaan uskottavan puolustuksen perusta on nykyaikainen hävittäjävoima: vahva ilmavoima takaa edellytykset maa- ja merivoimien tehokkaalle toiminnalle sotilaallisessa konfliktitilanteessa. Nykyaikainen ilmasodankäynti -teos edustaa aihepiirinsä ja maanpuolustukseen liittyvän tutkimuksen tieteellistä tutkimustraditiota. Tietokirjailija Perttulan teosta voi siten suositella kaikille reserviupseereille!
Lähteet
Nykyaikainen ilmasodankäynti
Wikipedia